JomaVastuu-hyväntekeväisyysottelu tulee taas!

Joensuun Mailan vuosittainen hyväntekeväisyysottelu järjestetään runkosarjan viimeisessä kotiottelussa 30.8.2020.

Kauden 2020 JomaVastuu-hyväntekeväisyysottelu on sunnuntaina 30. elokuuta pelattava Joensuun Mailan ja Imatran Pallo-Veikkojen välinen kamppailu.

JomaVastuu-ottelu ei ole tällä kertaa ilmaisottelu, vaan pelin pääsylipputuloista puolet ohjataan hyväntekeväisyyteen. Lisäksi JomaVastuulla on tällä kaudella 37 yhteistyökumppania, jotka myös lahjoittavat hankkeeseen.

Hyväntekeväisyyskohde on Pohjois-Karjalan Syöpälapset Sykkyrä ry.

– JomaVastuu on hieno ja alueellisesti merkittävä konsepti, josta emme missään nimessä halunneet luopua, vaikka koronarajoitukset aiheuttivatkin ilmaisottelua ajatellen päänvaivaa, sanoo Joensuun Mailan tuleva toimitusjohtaja Matti Lindholm.

JomaVastuu-hyväntekeväisyysottelu järjestetään jo kuudennen kerran. Joensuun Mailan hyväntekeväisyystapahtumat ovat tuottaneet maakunnalliseen hyväntekeväisyyteen jo yli 30 000 euroa.

– Urheilu ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen pala, vaan päinvastoin kokoava voima. Meille on tärkeää olla esimerkki myös Kerubi Stadionin ulkopuolella. Joensuun Mailaa ei olisi ilman Pohjois-Karjalaa, joten haluamme antaa tälle yhteisölle myös takaisin.

Tämänvuotisen JomaVastuu-hankkeen pääyhteistyökumppani on AD Varaosamaailma.

Osta lippusi ennakkoon ja ole mukana tekemässä hyvää.

Mukana tekemässä hyvää ja JomaVastuu-ottelun mahdollistamassa ovat seuraavat yritykset:

AD Varaosamaailma, Apteekki Atolli, Asunto Varis, Bittiguru, Ecofloor, Rakennustoimisto Eero Reijonen, Forever Joensuu, Granlund, Handelsbanken, Ilma-Karelia, Itä-Suomen Yliopisto, Joensuun Laakeri, Karjalan Purku-Pojat, Karjalan tilipalvelu, Karsikon Talohuolto, Keittiötukku, KK-Kuva, Lämpökarelia, Lähitapiola, Lukituspiste, Mobiilitukku, Noljakan Apteekki, OP Pohjois-Karjala, Parturi-kampaamo Team, Pielisen tilikeskus, Pihlajalinna, PKS, Punamusta, Rainmaker, Sakupe, Solenovo, Subway, Säästöpankki, Thermo Fisher Scientific, Timosen auto, Tohmajärven kunta, Valamis & YIT