Viikko pakettiin voitolla Kankaanpäästä – ”Hyvän pelin pelasimme”

Joensuun Maila nappasi Kankaanpäästä täydet kolme sarjapistettä, kun Kankaanpään Maila taipui joensuulaisten käsittelyssä numeroin 0-2 (0-2, 1-5).

Aurinkoisella Kankaanpää Areenalla sunnuntaina pelattu kamppailu tarjosi avausjaksolla Joensuun Mailan näytöstä raudanlujan ulkopelin muodossa. Heti ottelun alkumetreiltä lähtien joensuulaiset onnistuivat tylsyttämään KaMa-etenijät kerta toisensa jälkeen, eikä kotijoukkue saanut avausjaksolla yhtään kolmostilannetta.

JoMa onnistui puolestaan kahteen kertaan mailan varressa. Avausvuoroparissa Juho Toivolansaumapuhkaisu kotiutti Samuel Tirkkosen ja joensuulaiset siirtyivät 1–0-johtoon. Kolmannessa vuorossa Patrik Wahlsten sivalsi JoMan 2-0-jaksovoittolukemat.

Kankaanpään Mailan kasvatti Ville Väliaho lukkaroi voitokkaasti sunnuntaina JoMa-paidassa.

– Totta kai latausta tällaiseen otteluun on hieman normaalia enemmän, kun on paljon tuttuja katsomossa. Tänne on kiva tulla pelaamaan ja näyttämään, kuinka on taas kehittynyt, kommentoi Väliaho.

Ottelun toinen jakso sai joensuulaisittain terävän startin. Ensin Henri Litmasen lyönti painui väliin kotiuttaen Tirkkosen ja perään Konsta Kettunen pääsi kurittamaan KaMan ulkokenttää. Mies sivalsi pallon kakkospuolelta maisemiin kunnarin ja yhden tavallisen juoksun arvoisesti. Kun Toivola iski vielä Kettusen kotiin, johti JoMa jaksoa jo 4-0.

– Kyllä me hyvän pelin pelasimme ja kyllähän tuo vastustajan kolmostilanteiden määräkin sen kertoo. Ulkopeli toimi mallikkaasti tänään, päätti Väliaho.

Jakson loppupuolella Wahlsten löi JoMalle vielä 5-0-juoksun. KaMan ainokainen syntyi vapaataipaleen turvin.

– Ulkopeli antoi meille mahdollisuuden tänään. Olimme kärsivällisiä sisäpelissä ja saimme paljon hyviä kokemuksia, mistä täytyy oppia, tiivisti pelinjohtaja Mikko Huotari.

Joensuun Maila pelaa seuraavan kerran perjantaina 27. toukokuuta, kun Bolt Stadionilla vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari Manse PP. Liput huippuotteluun ovat myynnissä Ticketmasterin verkkokaupassa ja Joensuun Mailan toimistolla! ​​​​​​​

Katso matsin kuvakooste