10.07.2025 22:02
PattU kuritti vaisua JoMaa – ”Ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa”
Joensuun Maila hävisi Pattijoen Urheilijoille Ilosaarirock Stadionilla numeroin 0–2 (2–5, 1–3).
Torstai-iltana Ilosaarirock Stadionilla mitelty Joensuun Mailan ja Pattijoen Urheilijoiden välinen runkosarjakamppailu ei jättänyt joensuulaisille käteen mitään. PattU vei pisteet tylyllä esityksellä numeroin 0–2 (2–5, 1–3).
– No, ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, linjasi JoMan parhaana palkittu Konsta Kettunen ottelun jälkeen.
Joensuulaisten peliä leimasi sekava sisäpeli ja lukuisat omat virheet. PattU puolestaan käytti paikkansa tehokkaasti ja rymisteli avausjakson voittoon neljännessä vuoroparissa Onni Määtän läpilyönnillä.
– Ei paljoa muuta kommentoitavaa ole kuin että Raahella oli hieno ilme ja heiltä vahva peli. He olivat tänään ainoa joukkue, joka oli kentällä, JoMan pelinjohtaja Markku Hylkilä tunnusti.
Toisella jaksolla jatkui sama kaava. JoMa sähläsi omassa pelaamisessaan ja Martti Viitasalon läpilyönti kolmannessa vuoroparissa katkaisi selkärangan.
Juho Toivolan iskemä kavennusjuoksu neljännessä vuoroparissa oli laiha lohtu joensuulaisille.
– Emme onnistuneet valmistautumisessa tänään. Ei pelinjohtaja, eivätkä pelaajat. Kaikesta tekemisestä näki, että latinki ei vain onnistunut, jatkoi Hylkilä.
– Oli kaikenlaisia virheitä ja se näkyi tulostaululla. Tympäisee, mutta pitkään runkosarjaan mahtuu. Otetaan opiksi.
Joensuun Maila pääsee palautumaan ja viettämään viikon mittaista ottelutaukoa ennen ensi viikon torstaina pelattavaa kauden ensimmäistä paikallisottelua Kiteen Palloa vastaan.
– Nyt meillä on viikko aikaa valmistautua. Kesän ehkä hienoin runkosarjapeli tulee olemaan. Pidämme huolen, että Kiteen äijät eivät silloin juhli. Se on jo nyt mielessä, Kettunen kertoi.
Hylkilä oli Kettusen kanssa samaa mieltä.
– Sitä kohti. Varmasti ei ole huonosti valmistautunut joukkue torstaina, Hylkilä päätti.
Lippukauppa kesän ensimmäiseen derbyyn käy kuumana. Ilosaarirockin etko-ottelu käynnistyy torstaina 17. heinäkuuta kello 18.00. Osta liput ennakkoon Ticketmasterin verkkokaupasta tai JoMan myymälästä kauppakeskus Metropolista. Myymälä palvelee maanantaista perjantaihin kello 10–15.