Makoisa päätös viikolle – JoMa takoi 18 juoksua

Joensuun Mailan viimeisteli viikon komealla kotivoitolla, kun Seinäjoen JymyJussit kaatui Kerubi Stadionilla numeroin 2-0 (4-3, 14-0).

Auringonpaisteessa aloitettiin ja vesisateeseen lopetettiin. Kerubi Stadionin sunnuntai-iltapäivä tarjosi kansallispelin hienouksia tasaisen avausjakson, ottelun keskeytyksen ja JoMan toisen jakson hurjan lyöntirallin muodossa joensuulaisyleisölle.

Ottelun avausjaksolla vierailijat siirtyivät 0-1-johtoon Miika Anttilan kumuralla, joka pomppasi koppari Topi Hurskaisen ylitse. Tällä kertaa mainosaidat avittivat JoMaa, eikä lisäjuoksuja tuolla lyönnillä syntynyt.

– Vastustaja oli pelin alussa väkevällä pelipäällä. Hyvää lyöntipeliä ja suunnitelmallisuutta oli kaikkinensa. Aggressiivinen aloitus, jota osasi ounastella edellisen Vimpeli-matsin jäljiltä. Pikkuhiljaa pääsimme ulkopelissä kiinni paremmin, kommentoi Joensuun Mailan pelinjohtaja Mikko Korhonen.

Joensuulaiset onnistuivat toisessa vuoroparissa kahteen otteeseen, kun ensin Konsta Kettunen upotti pallon väliin ja perään Patrik Wahlsten pääsi tuulettamaan onnistumistaan 2-1-johtojuoksun merkiksi.

JymyJussien lyöjätykki Jukka-Pekka Vainionpää tasasi lukemat 2-2:een raivokkaalla kakkosjatkelyönnillään kolmannen vuoroparin aloittavalla.

JoMan tasoittavalla sisävuorossa sade yltyi ja olosuhteet muuttuivat hetkessä haastaviksi. Joensuulaiset rakentelivat tilanteen kahdella palolla ja kun JymyJussien lukkari Joona Lahtinen syötti kaksi väärää peräkkäin, syntyi joensuulaisten 3-2-johtojuoksu vapaataipaleen turvin.

Tovi tästä ja ottelun tuomaristo päätti keskeyttää ottelun noin 15 minuutin ajaksi. Joukkueet suuntasivat pukukoppeihin odottelemaan myrskyn laantumista.

Pienen tauon jälkeen avausjaksolla nähtiin vielä kaksi juoksua. JymyJussien tasoitus syntyi harhaheitolla, kun Mikko Kemppaisen heitto viuhui ohi kolmospesästä. Tasoittavalla vuorolla JoMa rakensi palottoman ajolähdön Henri Litmaselle, jonka näpy keskelle kenttää toimi ja kotiin juoksi Konsta Piironen.

– Hyvä, että saimme ottelun pelattua ihan hyvissä olosuhteissa. Ennen ottelua mietitytti, että ei vaan tulisi olosuhteilla liian isoa roolia tänään.

Ketsuppipullo auki toisella jaksolla

Joensuulaiset saivat loistavan startin toiselle jaksolle, kun ykköstilanteessa lyömään astellut Kettunen sivalsi pallon kolmosrajasta metsikköön 1+1-juoksun arvoisesti. Kun JoMan lyöjätykit Wahlsten ja Aleksi Rautainen onnistuivat avausvuoroparissa kertaalleen, siirtyi joensuulaiset jo 4-0-johtoon.

– Toinen jakso oli hyvää lyöntipeliä. Toki sinne mahtui jokunen lahjajuoksukin, mutta selkeää jatkumoa edelliseen otteluumme, jossa löimme hyvin. On tullut hyviä ratkaisuja, olemme lyöneet palloa reunojen kautta vapaalla ja merkilläkin. Ne ovat tuottaneet tulosta.

Lopulta toisesta jaksosta muodostui hyvin yksipuolinen näytös, kun viime aikoina sisäpelinsä kanssa kamppailun JoMa tarjosi kotiyleisölle yhteensä 14 juoksua ja raudanlujaa ulkopeliä. Sisäpelissä JoMalta loisti 1+6 juoksua takonut Rautiainen ja ulkopelissä Iiro Kuosa, joka teki illan ottelussa yhteensä 10 paloa.

– Joukkueen ilmapiiri on ollut koko ajan sellainen, että olemme uskoneet siihen, mitä osaamme. Tästä ei tietenkään pidä lähteä millään tavalla keulimaan, mutta antaahan tämä hyvää näyttöä jatkoa varten siitä, mitä osaamme, päätti Korhonen.

Business joensuun lehdistötilaisuus:

Visit joensuun kuvakooste: