Kotivoitolla juhannuksen viettoon!

Joensuun Maila kaatoi Koskenkorvan Urheilijat Kerubi Stadionilla lukemin 2-0 (4-3, 4-1).

Ottelun alku ei joensuulaisilta sujunut odotetulla tavalla, vaan virheiden sävyttämänä Koskenkorvan Urheilijat paineli 0-3-johtoon kahdella ensimmäisellä sisävuorollaan.

JoMa kuitenkin terhistäytyi toisen vuoroparin tasoittavalla sisävuorolla, kun Aleksi Rautainen avasi joensuulaisten juoksuhanat.

Kolmannessa vuoroparissa esiin nousi viime kaudella koskenkorvalaisia edustanut Patrik Wahlsten, joka pääsi kurittamaan vanhan seuransa ulkokenttää. Ensin mies tälläsi pallon kolmospuolen saumasta koppari Juuso Vuorenmäelle saakka, jolla pallo poltteli räpylässä ja kotiin riensi Konsta Saarilehto. Seuraavalla lyönnillä Wahlsten latasi kolmosluukusta pallon maisemiin kahden lisäjuoksun ja jaksovoiton arvoisesti.

– Kunnia pitää vierasjoukkueelle antaa. Useammalla kaverilla oli tänään lyönti kohdillaan. He tekivät hienoilla kovilla lyönneillä tilannetta. Hankalaa oli päästä siihen hommaan kiinni. Kyllä tunne oli, että hallinta oli vastustajalla, kommentoi pelinjohtaja Mikko Korhonen.

Ukkosmyrsky keskeytti toisen jakson

Ensimmäisen jakson tapaan vierailijat siirtyivät toisellakin jaksolla 0-1-johtoon Petteri Kortelaisen onnistumisella. JoMan sisäpeli puolestaan sakkasi ja virheitä sisäpelissä tuli runsaasti.

Kolmannen aloittavalla vuorolla Wahlsten iski pallon kakkossaumaan ja Samuel Tirkkonen toi tasoitusjuoksun. Tämän jälkeen voimakas ukkosmyräkkä keskeytti ottelun noin puolen tunnin ajaksi turvallisuussyistä.

Kun ukkosen tarjoama valoshow oli Kerubi Stadionilla ohi, pääsi peli jatkumaan. JoMalle pieni tauko teki hyvää ja kentällä nähtiin viimeisessä vuoroparissa komea lopetus, kun Henri Litmanen löi pallon kakkosrajasta läpi. Topi Hurskainen pääsi kiertämään ykköseltä kohtiin ja perään Litmanen juoksi kunnarin. Samassa vuorossa Rautiainen onnistui vielä kertaalleen, joka takasi 4-1-jaksovoiton.

– Esitys oli erittäin kehno. Harmittaa yleisönkin puolesta, mutta ottelun jälkeen tuoreeltaan joukkueen kanssa sovittiin, että tätä peliä ei jäädä ruotimaan yhtään eteenpäin. Sovimme, että toista kertaa tämä ei pääse tapahtumaan, päätti Korhonen.

Business Joensuun lehdistötilaisuus:

Visit joensuun kuvakooste:


Kuka oli mielestäsi matsin enerkisin pelaaja?

Enerkisin pelaaja

Joensuun Maila ja sen yhteistyökumppani Enerke selvittävät kaudella 2021 jokaisen JoMan ottelun jälkeen yleisön suosikin – illan Enerkisimmän pelaajan.

Lue lisää