Kesän ensimmäinen derby KiPalle – ”ei tästä jäänyt jälkipolville kerrottavaa”

Kiteen Pallo kaatoi Joensuun Mailan Rantakentällä numeroin 2–0 (2–1, 11–1).

Sateen sävyttämänä kesän ensimmäinen paikalliskohtaaminen Kiteen Pallon ja Joensuun Mailan välillä tarjosi Rantakentällä kotijoukkueen yksipuolisen näytöksen.

Ensimmäinen jakso oli vielä numeroiden valossa tasainen, kun kotijoukkue onnistui kahteen kertaan vieraiden yhtä vastaan. Kiteeläisten molemmista onnistumisesta vastasi Jiri Pippola ja JoMan ainokaisesta Joosua Rättö.

Ottelun toisella jaksolla KiPa äityi tarjoamaan 1678-päiselle yleisölle valtaisat juoksujuhlat, kun joukkue kuritti JoMan ulkokenttää vähän joka puolelta. Ensimmäisessä vuoroparissa Pippola ja Samu Vainikainen löivät KiPan kuskin paikalle.

– Eipä oikeastaan ole minkäänlaisia mietteitä, ei tästä jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Paljon annoimme räpylästä tilanteita sekä juoksuja. Niiden avulla kaveri pääsi karkuun molemmilla jaksoilla, kommentoi JoMan parhaana palkittu Niko Korhonen.

JoMa kavensi toisessa vuoroparissa, mutta tämän jälkeen joensuulaisten selkäranka katkesi kiteeläisten sisäpelimyllyn pyöriessä hurjana. Juoksujuhlat käynnistyivät Vainikaisen kakkosrajapuhkaisulla ja 1+2 lyödyllä juoksulla. Tätä seurasi Nestori Moision, Samu-Kalle Varosen ja Pippolan kotiutukset ja kotijoukkue marssi 8–1-johtoon.

– Loppu oli sitten melkoista rallattelua, kun kaveri lyö merkistäkin palloa väliin, Korhonen jatkoi.

Joensuulaisten pelihuumorin kadotessa KiPa teki kentällä mitä tahtoi niin sisällä kuin ulkona. Kolmannen vuoroparin jälkeen taululla oli 11–1-johtoasema, joka piti loppuun saakka.

– Ei tyydytä peliesitys. Emme saaneet tästä kiivasta esitystä, emme olleet räpylässä aluksi riittävän hyviä ja sitten Kitee löi mainiosti, pohti JoMan pelinjohtaja Mikko Huotari.

​​​​​​​Kolmostilanteet kirjattiin KiPalle numeroin 19–13.

Joensuun Maila pelaa seuraavan kerran tiistaina Sotkamon Jymyn vieraana. Kesän toinen derby JoMan ja KiPan välillä mitellään torstaina 11. heinäkuuta Bolt Stadionilla.

– Meillä on nyt loistava paikka kopaista luonnetta Sotkamon vieraana tiistaina ja saamme Kiteen vieraaksi torstaina, päätti Huotari.

KARELIA MAGNEETIN KUVAKOOSTE