Jymy niukasti JoMaa vahvempi playoff-avauksessa

Joensuun Maila taipui ensimmäisessä puolivälierässä Sotkamon Jymylle numeroin 1-0 (6-6, 3-2).

Puolivälieräsarja Joensuun Mailan ja Sotkamon Jymyn välillä pyörähti käyntiin perjantaina Hiukan pesäpallostadionilla. Aurinkoisessa ja lämpimässä säässä pelattu ottelu käynnistyi JoMan osalta hermostuneesti, eikä pallot kestäneet räpylässä ottelun avaushetkillä.

Jymy karkasi 2-0-johtoon, kun Niko Korhonen ja Konsta Kurikka löivät kotijoukkueen johtoon.

JoMa vastasi toisessa vuoroparissa vahvasti, kun Henri Litmasen täydellinen pommi kolmosjatkeelle yllätti Jymyn ulkokentän. Lyönnillä kotiin juoksu Topi Hurskainen ja Litmanen pääsi kiertämään kunnarin tasoittaen ottelun.

Juoksujen takominen jatkui ja Jymy paineli jälleen kahden juoksun karkumatkalle, kun jokerikaksikko Roope Korhonen-Lauri Rönkkö onnistuivat.

Neljännen vuoroparin aloittavalla JoMan sisäpeli toimi loistavasti. Ensin Patrik Wahlsten niittasi ottelun tasoihin kahdella perättäisellä onnistumisellaan ja perään Konsta Kettunen sivalsi pallon kolmospuolelta maisemiin.

Jymy asteli viimeiseen tasoittavaan sisävuoroonsa 4-6-tappioasemassa. Isäntien sankariksi nousi kukapa muukaan, kuin Roope Korhonen. Mies iski kaksi juoksua ja jakso tasattiin numeroin 6-6.

– Alussa näkyi varmasti pientä jännitystä ja yliyrittämistä. Kyllähän pesäpallossa se raami menee niin, että voit tehdä itsellesi hommasta vaikeaa. Kyllähän me tänään se osattiin tehdä. Kentällä oli paljon ylimääräistä hässäkkää, kommentoi JoMan pelinjohtaja Petri Pennanen.

Toisella jaksolla JoMa hallitsi jakson alkupuoliskoa. Sisäpelissä joensuulaiset onnistuivat kahdesti kahden ensimmäisen sisävuoron aikana. Hyvässä lyönnissä olleet Wahlsten ja Kettunen vastasivat JoMan juoksuista.

JoMan ulkopeli toimi tehokkaasti jakson alkupuolella ja joensuulaiset saivat Jymyn kärjen kuriin. Kolmannessa vuorossa kuitenkin kotijoukkue järjesteli jälleen tilanteen Roope Korhoselle, joka sivalsi pallon jälleen kerran väliin. Tilanteen jatkuttua tasoitusjuoksun pääsi niittaamaan Rönkko.

Vielä samaisessa vuorossa ottelun ratkaisijaksi nousi nuori Iivari Vihanto, joka kotiutti Roope Korhosen ja iski Jymyn 3-2-juoksun.

JoMan hyökkäys omassa sisäpelissä jäi vaisuksi ja Jymy pääsi juhlimaan sarjan ensimmäistä voittoa.

– Peliesitys ei tältä päivältä tyydytä. Tätähän se playoff-pelaaminen on. Molemmat vetäytyyvät nyt kammioon ja tulevat sieltä seuraavaan otteluun. Sarja on nyt käynnissä ja sunnuntaina jatketaan, päätti Pennanen.

Sarjan toinen ottelu pelataan sunnuntaina klo 17.00 alkaen Kerubi Stadionilla. Varmista paikkasi huippuotteluun ja osta lippusi ennakkoon tästä linkistä!

Katso kuvat matsista!