11.09.2022 19:48
JoMa voitti ja venytti pronssisarjan kolmanteen otteluun
Joensuun Maila kaatoi Hyvinkään Tahkon Bolt Stadionilla numeroin 2–0 (3–2, 4–3).
Sunnuntaina pelattu pronssisarjan toinen kamppailu Joensuun Mailan ja Hyvinkään Tahkon välillä tarjosi joensuulaisyleisölle viihdyttävän pesäpallo-ottelun, jossa jännitettävää riitti viimemetreille saakka.
Ottelun alkutahdit iski avausjakson toisessa vuoroparissa Juha Niemi, joka kotiutti vastustamattomalla välilyönnillä Lauri Vierimaan. Lauantain ottelussa sisäpelinsä kanssa tuskaillut JoMa sai peliään paremmin auki ja tulosta tuli kolmannessa vuoroparissa. Tasoitusjuoksu syntyi harhaheiton turvin ja perään Patrik Wahlsten sivalsi 2–1-johtojuoksun.
Neljännessä vuoroparissa Juho Toivola kotiutti Konsta Kettusen ja JoMa johti avausjaksoa lukemin 3–1. Tasoittavalla vuorolla Tahko onnistui kertaalleen Valentin Ikosen toimesta, mutta JoMan räpylä piti ja jaksovoitto kirjattiin joensuulaisille numeroin 3–2.
– Ensimmäinen jakso oli, kuten kopissa puhuttiinkin, niin ilmevoitto ja sellainen kotiyleisölle halun voitto. Tahkon kärki pelasi hyvin ja myös päälyöjäjokeri pelasi hyvin. Mekään emme olleet huonoja, kommentoi JoMan pelinjohtaja Mikko Huotari.
Ottelun toinen jakso käynnistyi myös vierailijoiden komennossa, kun Niemi tälläsi illan toisen juoksun kotiuttaen Teemu Nurmion.
JoMa tuli rinnalle tasoittavalla vuorolla Toivolan toimesta, jonka jälkeen esiin nousi jälleen kovassa lyöntivireessä ollut Niemi. Mies puhkaisi kentän kolmospuolen läpilyönnillä ja Tahko paineli 1–3-johtoon.
Joensuulaiset hiipivät juoksun päähän tasoittavalla vuorolla ja pitivät Tahkon kolmessa juoksussa neljännen aloittavalla vuorolla. Tasoittavalla vuorolla ykköstilanteeseen lyömään astellut Samuel Tirkkonen löi pallon läpi kolmosjatkeelta 1+1 juoksun arvoisesti ja JoMa pääsi juhlimaan 2–0-voittoa.
– Meidän erikoisjoukkueen tapaisesti Bolt Stadionin viimeiseksi lyönniksi jäi tuollainen nousu. Se sulki tämän kotiotteluiden kehän. Kyllä minä olen onnellinen, että nämä kaksi joukkuetta vielä kerran kamppailevat, Huotari päätti.
Pronssisarjan kolmas ja ratkaiseva ottelu pelataan lauantaina 17. syyskuuta kello 15.00 alkaen Pihkalan pesäpallostadionilla.