12.02.2021 21:45
JoMa toistamiseen KiPaa vahvempi
Myös talvikauden toinen paikalliskamppailu päättyi joensuulaisten voittoon. Perjantai-illan loppulukemat 2-0 (5-1, 4-1).
Joensuun Maila hyökkäsi kovaa hallikauden toiseen paikalliskamppailuun. Ensimmäisessä vuoroparissa Henri Litmanen ja Aleksi Rautiainen tälläsivät JoMan 2-0-johtoon.
Rautiaisen hyvä lyöntivire jatkui toisessa vuoroparissa kahden palon ajolähtötilanteessa. Mies iski pallon KiPa-koppari Miika Timosen ylitse ja kotiin tällä läpilyönnillä juoksivat Samuel Tirkkonen sekä Litmanen.
Joensuulaisten ulkopeli toimi illan ottelussa mallikkaasti, joka tylsytti KiPan sisäpelin avausjaksolla tehokkaasti. 5-0-loppulukemat taululle niittasi Patrik Wahlsten.
–Tämä oli positiivissävytteinen matsi. Ulkopelissä suoritusvarmuus oli korkealla tasolla. Sitä tässä vaiheessa kautta ynnäillään ja seurataan, miten palon paikoista saadaan palot tehtyä, linjasi pelinjohtaja Mikko Korhonen.
Kitee sai juoksutilinsä auki toisen jakson toisessa vuoroparissa, kun Sami Partanen löi pallon väliin ja tiukan pesäkilvan päätteeksi kotiin viiletti Jesse Eskelinen.
Tasoittavalla vuorolla JoMa pisti juoksun verran paremmaksi ja karkasi 2-1-johtoon Litmasen ja Konsta Saarilehdon kotiutuksilla.
Kun lyöjätykit Rautiainen ja Wahlsten onnistuivat kolmannessa vuoroparissa kertaalleen, kirjattiin toinen jakso joensuulaisille numeroin 4-1.
–Vaikka tilannemäärä ei ollut tänään mikään älytön, 14 kappaletta, niin sisäpeli ja ykköskärki onnistuivat tehtävissään hyvin. Yhdeksän tehtyä juoksua neljästätoista yrityksestä on hyvä juttu.
JoMan kokoonpanossa nähtiin illan ottelussa yhteistyöseura Puijon Pesiksen riveistä Nestori Moisio ja JoMa-kasvatti Justus Niemeläinen, joka pelaa lainasopimuksella Siilinjärven Pesiksen paidassa.
–Heiltä ilahduttavia suorituksia tänään. Saimme Niemeläisestä arvokasta näyttöä ja Moisiohan on oikein ulkopelikelpoinen pelaaja.
Joensuun Maila pelaa seuraavan harjoitusottelun heti lauantaina, kun vastaan asettuu Kouvolan Pallonlyöjät. Ottelu on katsottavissa Netticket-palvelun kautta selostettuna monikameralähetyksenä!