JoMa taipui kotiutuskilpailussa Jymylle – ”Oli vaiherikas matsi”

Sotkamon Jymy käänsi ottelun ja voitti Joensuun Mailan numeroin 2–1 (2–7, 11–2, 2–1).

Hiukan hienoinen tihkusade sävytti ottelun avausjaksoa, jossa Joensuun Maila onnistui mallikkaasti tyrmäämään kotijoukkue Sotkamon Jymyn.

Ensimmäisessä vuoroparissa Kasperi Hämäläinen iski keskisaumasta JoMalle 0–1-johdon. Toisessa vuoroparissa joensuulaiset puolestaan saivat sisäpelikoneistoa koko teholla käyntiin, kun Joni Lehikoinen, Joosua Rättö ja Iiro Nokkala veivät onnistumisillaan JoMan 0–5-johtoon.

Kotijoukkue Jymyn sisäpeli ei auennut avausjaksolla kunnolla ja tuloksena oli kaksi lyötyä juoksua. JoMa sai jakson loppupuolella taululle myös kaksi lisäjuoksua. Harhaheitto ja Juho Toivolan onnistuminen takasivat joensuulaisten 2–7-jaksovoiton.

– Meiltä hyvä sisääntulo peliin. Olen tyytyväinen siihen ilmeeseen, millä halusimme tulla tähän otteluun, kommentoi JoMan pelinjohtaja Mikko Huotari.

Toisella jaksolla osat vaihtuivat ja Jymy pääsi kurittamaan JoMan ulkokenttää lukuisilla läpilyönneillä. Kunnarin kiersivät toisen jakson aikana Roope Korhonen, Juuso Lattu ja Aapo Komulainen.

JoMa onnistui toisella jaksolla kahdesti, mikä oli joensuulaisille laiha lohtu Jymyn 11 lyötyä vastaan.

Ottelu eteni toisen jakson jälkeen kotiutuskilpailuun, jonka JoMa aloitti sisävuorolla. Rättö onnistui JoMalta ja Jymylle riitti kaksi onnistumista ottelun voittoon. Kun Jymyltä lyöjätykki Korhonen ja Komulainen onnistuivat, pääsi kotijoukkue juhlimaan ottelun voittoa numeroin 2–1.

– Oli vaiherikas matsi. Kyllä siellä vähän turhan paljon juoksuja tuli meidän puolelta. Varmasti oli yleisölle mukava tapahtuma. Mistä jäi piippuun, niin en osaa sanoa. Mietitään sitä bussissa pelin jälkeen, JoMan parhaana palkittu Lehikoinen.

Ottelun kolmostilanteet tasattiin numeroin 19–19.

– Olen huolestunut meidän ulkopelistä. Annettujen juoksujen sarake ei valehtele tänäänkään. Parempi voitti. Olemme olleet vahvoja sisällä ja olemme antaneet paljon juoksuja ulkona, jatkoi Huotari.

Joensuun Maila pelaa seuraavan kerran tulevana torstaina, kun Bolt Stadionille vieraaksi saapuu Kiteen Pallo.

– Tiedän, että Joensuussa on hurja määrä katsojia, kun meidät voittanut Kitee tulee vieraaksi. Me ladataan siihen otteluun ja olemme valmiita, päätti Huotari.

Osta matsiliput ennakkoon paikallisottelun huumaan tämän linkin kautta!

Karelia magneetin kuvakooste

ajankohtaista

Torikahveilla keskiviikkona Litmanen, Piironen ja Niemeläinen!

Joensuun Mailan ja Torikahvio Päivänurmen torikahvit jatkuvat keskiviikkona 10.7.

Lue lisää

Huuda itsellesi TEMPUR EXPERIENCE ADJUSTABLE -vuodekokonaisuus!

Joensuun Maila ja Tempur Brand Store Joensuu järjestävät yhteistyössä huutokaupan, jonka kohteena on loistava Tempur Experience Adjustable -moottorisänky kaikkene herkkuineen!

Lue lisää