05.08.2025 22:36
JoMa pesi kasvonsa ja palasi voittokantaan – ”voitto oli tärkeä runkosarjasijoitusten kannalta”
JoMa kukisti Tahkon Ilosaarirock Stadionilla numeroin 2–0 (5–1, 3–2).
Joensuun Maila palasi tiistai-iltana pelikentille sunnuntaina Vimpelissä koetun selkäsaunan jälkeen. Joukkue onnistui pesemään kasvonsa kotiyleisön edessä ja kukisti Hyvinkään Tahkon numeroin 2–0 (5–1, 3–2).
– Kolme pistettä lämmittää mieltä. Kotietu on vielä omissa käsissä ja myös runkosarjan kolmas sija. Oli niin sanotusti tärkeä täysi potti, kommentoi JoMan parhaana palkittu Topi Hurskainen.
Ottelun avausjaksoa hallitsi kotijoukkue JoMa. Juoksuhanat joukkue sai auki toisessa vuoroparissa, kun Topi Hurskainen sivalsi joukkueen 1–0-johtoon. Kolmannessa vuorossa Hurskainen ja Iiro Kuosa lisäsivät JoMan johdoksi 3–0.
JoMan ulkopeli hipoi täydellisyyttä lukkarina pelanneen Seeti Surakan johdolla. Kun neljännessä vuoroparissa Surakka ja Joosua Rättö löivät JoMalle vielä kaksi lisäjuoksua, marssi kotijoukkue selkeään 5–0-jaksovoittoon.
Toisen jakson alkuun vierailijat saivat taululle illan ainoat juoksun, kun joensuulaisille hyvin tuttu lyöjäjokeri Juha Niemi iski pallon läpi kakkosrajasta kahden juoksun arvoisesti.
– Erinomainen ulkopeli, pois lukien se yksi lyönti, joka oli totaalinen pelivirhepaholainen. Myös yksi kopinnostopalo meinasi antaa kohtuuttomat seuraamukset tälle pelille. Mielestäni olimme niin paljon parempia, että olisi todellakin harmittanut, jos toinen jakso olisi mennyt. Mutta eipä mennyt, kommentoi JoMan pelinjohtaja Markku Hylkilä.
JoMa kavensi Rätön toimesta tasoittavalla vuorolla, mutta muutoin ottelun alkupuoliskon hyvä sisäpelivire haki uomiaan.
Kolmannessa vuorossa JoMa kuitenkin tuli rinnalle ja ohi. Illan kolmannella onnistumisella Hurskainen tasoitti tilanteeksi 2–2 ja tilanteen jatkuttua kapteeni Kuosa otti joukkueen reppuselkään iskien 3–2-voittojuoksun taululle.
– Lämmittää kyllä kolme lyötyäkin, vaikka kaksi niistä oli hieman avustettuja. Kaikki lasketaan, kertasi Hurskainen onnistumisiaan.
Kolmostilanteet kirjattiin JoMan nimiin numeroin 18–4.
– Topi ja Iiro löivät arvokkaat juoksut ja meille täyden pistepotin. Tähän saumaan voitto oli tärkeä runkosarjasijoitusten kannalta. Tyytyväinen olen siihen, miten pelasimme sunnuntain kylvetyksen jälkeen, jatkoi Hylkilä.
Tiistai-illan ottelu oli Joensuun Mailalle viikon ainoa. Joukkue pelaa seuraavan kerran keskiviikkona 13. elokuuta, jolloin vieraaksi saapuu Pattijoen Urheilijat.
– Nyt saamme viikon palautella ja tehdä kehittäviä harjoitteita vielä pudotuspelejä ajatellen, päätti Hylkilä.