14.08.2021 21:22
JoMa oli mailoista vahvempi – ”Ei revittelyä, mutta homma oli hanskassa”
Joensuun Maila kaatoi kaimaseura Kankaanpään Mailan Kerubi Stadionin lauantai-illassa lukemin 2-0 (2-0, 5-3).
Ottelun avausjakso ei juoksujuhlia tarjonnut. Joensuun Maila pääsi johtoasemaan ensimmäisessä vuoroparissa harhaheiton turvin, kun vierailijoiden polttoheitto leijaili kolmospesän ylitse ja kotiin pääsi juoksemaan Mikko Kemppainen.
Joensuun Mailan ulkopeli oli avausjaksolla mallillaan, eikä vierailijat päässeet iskemään yhtään juoksua. Kun JoMan Patrik Wahlsten onnistui kolmannessa vuoroparissa kertaalleen, kirjattiin jaksovoitto joensuulaisille numeroin 2-0.
– Joukkue oli todella taisteleva. Saimme hyvän energian päälle, kun miettii, että pelasimme viikon kolmannen pelin. Pari Vimpeli-matsia alla, niin tämä olisi voinut olla sellainen ottelu, johon olisi ollut vaikea latautua. Onnistuimme kuitenkin hyvin, kommentoi pelinjohtaja Petri Pennanen.
Ottelun toinen jakso käynnistyi Joensuun Mailan sisävuorolla, jossa nopeaan tahtiin Kankaanpää teki kaksi paloa. Numerolla kuusi lyömään astellut Konsta Saarilehto herätti JoMan pompauttamalla pallon kakkosrajasta läpi kunnarin arvoisesti. Kunnari oli miehelle uran ensimmäinen miesten Superpesiksessä.
– Tietysti päällimmäisenä fiiliksenä on onnellisuus, jota on vaikea kuvailla. Se on niin hieno tunne. Siinä adrenaliini pöllähti pintaan ja sitten juostiin niin lujaa, mitä kintuista päästiin, kommentoi Saarilehto onnistumistaan.
Kunnarin jälkeen Topi Hurskainen kotiutti Saarilehdon ja joensuulaiset siirtyivät 2-0-johtoon.
Toisen ja kolmannen vuoroparin onnistumisilla JoMa siirtyi 4-0-johtoon ja KaMan eväät alkoivat olla syöty.
– Pelasimme ulkona tänään hyvin. Kotiuksissa oli ensimmäisellä jaksolla vaikeampaa, mutta toisella jaksolla sitten löimme hyvin ukkoa tupaan. Kokonaisuutena tasapainoinen ja hyvä ottelu, linjasi Saarilehto.
Jakson lopulla JoMa onnistui kertaalleen Wahlstenin toimesta. Kankaanpääläiset saivat sisäpeliään myös auki jakson lopulla, kun Miikka Riikonen onnistui kahdesti ja Kari Kellokoski kertaalleen.
Toinen jakso päättyi JoMan 5-3-voittoon. Ottelun kolmostilanteet kirjattiin JoMan eduksi lukemin 13-12.
– Tämä oli kompakti ilta. Ei revittelyä, mutta homma oli hanskassa, päätti Pennanen.
Seitsemättä kertaa järjestetty JomaVastuu-hyväntekeväisyysottelu keräsi Pohjois-Karjalan syöpälapset Sykkyrä ry:lle 4836 euron lahjoituksen.
Joensuun Maila kiittää kaikkia mukana olleita yhteistyökumppaneita!