05.07.2025 21:56
JoMa kukisti Vedon toistamiseen – ”Tauolla pystyimme sopivat kärmeskeitot löytämään”
Joensuun Maila kaatoi Vimpelin Vedon Ilosaarirock Stadionilla numeroin 1–0 (0–0, 5–2).
Aurinkoinen lauantai-ilta houkutteli Ilosaarirock Stadionille 1612-päisen joensuulaisyleisön seuraamaan Joensuun Mailan ja Vimpelin Vedon välistä pistekamppailua. Kotiyleisö sai mitä halusi ja pääsi näkemään JoMan kotivoiton numeroin 1–0 (0–0, 5–2).
Ottelun avausjakso tarjosi tarkkaa ulkopeliä puolin ja toisin eikä juoksuja nähty kummaltakaan joukkueelta.
– Hyvää ulkopeliä pelasimme tänään. Saimme kaverin nollaan kolmostilanteeseen ensimmäisellä jaksolla. Emme saaneet juoksua painettua itse, vaikka muutama paikka olikin, kommentoi JoMan parhaana palkittu Kasperi Hämäläinen.
JoMan ulkokenttä piti vimpeliläiset kurissa niin tehokkaasti, ettei vierailijat saaneet jaksolla yhtään kolmostilannetta.
– Ensimmäisen jakson ulkopeli oli kyllä mahtavaa. Kun jättää Vimpelin kaltaisen sisäpelijoukkueen nollaan kolmostilanteeseen, niin se on kova suoritus, iloitsi JoMan pelinjohtaja Markku Hylkilä.
– Sisäpeliä emme saaneet lähtemään liikkeelle oikein millään. Tilanteet tulivat viimeisestä raosta, kahdella palolla, eikä ollut niistä neljästä tilanteesta lyömään juoksua.
Toisella jaksolla juoksuhanat aukesivat heti ensimmäisessä vuoroparissa, kun Juho Toivola ja Joosua Rättö takoivat JoMan 2–0-johtoon.
Rätön hyvä lyöntivire jatkui toisessa vuorossa, jossa mies iski pallon kakkosrajasta maisemiin 1+1 juoksun arvoisesti ja JoMa paineli 4–0-karkumatkalle.
– Toiselle jaksolle paransimme. Tauolla pystyimme sopivat kärmeskeitot löytämään. Kokonaisuutena peli oli hyvin meidän otteessa. Ulkopeli oli niin kovaa, että oli levollinen olo, Hylkilä jatkoi.
Toisessa vuoroparissa myös Vimpeli sai peliään auki, kun Jere Saukko kotiutti Atte Kortehiston. JoMa vastasi tähän väkevästi Joni Lehikoisen läpilyönnillä.
Veto onnistui vielä kertaalleen kavennusjuoksussa kolmannessa vuoroparissa, mutta tämän jälkeen joensuulaisten räpylä kesti lukkarina pelanneen Seeti Surakan johdolla ja JoMa pääsi juhlimaan ottelun voittoa.
– Toisella jaksolla hyvät läpärit ja pari hyvää kotiutusta. Saa olla ylpeä toisesta jaksosta, päätti Hämäläinen.
Ottelun kolmostilanteet kirjattiin JoMan eduksi numeroin 12–7.
Joensuun Maila pelaa seuraavan kerran tulevana tiistaina, kun joukkue matkaa Haminan Palloilijoiden vieraaksi. Seuraava kotiottelu pelataan torstaina 10. heinäkuuta, jolloin JoMan vieraaksi saapuu Pattijoen Urheilijat.