JoMa iloitsi Kososen juhlaottelussa

Joensuun Maila haki täydet kolme sarjapistettä Pattijoelta 0-2 (0-2, 2-3) -voitolla.

Viikon ottelutauon jälkeen tositoimiin palannut Joensuun Maila jatkoi pirteällä peli-ilmeellä ja onnistui mallikkaasti Pattijoen Urheilijoiden vieraana tiistai-iltana. JoMa-lukkari Topi Kosonen palasi entisen kotiyleisönsä eteen juhlaottelun merkeissä, sillä mies pelasi uransa 500. Superpesis-ottelun.

Ottelun avausjaksolla JoMan ulkopeli oli täyttä rautaa lukkarilegenda Kososen johdolla. JoMa onnistui kerta toisensa tylsyttämään kotijoukkueen tilanteenrakentelun, eikä PattU avausjaksolla iskenyt yhtään juoksua.

– Tällä hetkellä on hyvä pössis päällä. Viime aikoina olen saanut hyvin juonesta kiinni ja peli sujuu hyvin, linjasi JoMan parhaana palkittu Erkka Gröhn.

Joensuulaiset puolestaan onnistuivat kahteen kertaan. Ensimmäisessä vuoroparissa Juho Toivola iski JoMan 0-1-johtoon ja toisessa vuoroparissa Topi Hurskainen uitti pallon väliin 0-2-juoksun arvoisesti. Kun enempää juoksuja ei nähty, kirjattiin JoMan jaksovoitto 0-2-lukemin.

– Pelissä tuli paljon hyviä ja laadukkaita lyöntejä, joita me olemme harjoitelleet. Oli useita lähellä piti -kotiutuksia ja kaikki kunnia Pattijoelle, että he puolustivat ne hyvin. Pääsimme tänään ottelua hallitsemaan, kertoi pelinjohtaja Mikko Huotari.

Toisellee jaksolle joensuulaiset hyökkäsivät väkevästi. Ensin JoMa nollasi tylysti PattUn sisävuoron ja tasoittavalla vuorolla punapaidat napauttivat itsensä 0-2-johtoon, kun Toivola ja Kosonen onnistuivat juoksujen lyönnissä.

Kolmannessa vuorossa kotijoukkue onnistui murtamaan JoMan väkevän ulkopelin, kun Timo Hanhisalo tälläsi kolmospuolelta pallon läpi kahden juoksun arvoisesti.

Tasatilanteessa edettiin neljänteen vuoropariin, jossa JoMa nollasi PattUn. Tasoittavalla sisävuorolla kolmostilanne rakentui Elmeri Liedolle, jonka taidokas näpy riitti toisen jakson voittojuoksuun.

– Saimme keulan pelaamaan sillä tavalla, kuin on ollut pidemmän aikaa jo tarkoitus. Meidän ilmeemme oli koko päivän halukas, aktiivinen ja energinen. Siitä on hyvä mieli.

Joensuulaiset pelaavat seuraavan kerran torstaina, kun joukkue matkaa Kiteen Pallon vieraaksi.

– Onhan meillä mahtava torstai tulossa, kun pääsemme ensimmäistä kertaa Kiteelle ja edessä on kesän ensimmäinen paikallisottelu.

katso kuvat pattijoelta!