JoMa avasi kauden voitokkaasti – ”kolme pistettä maistuu”

Joensuun Maila avasi Superpesis-kauden 2-0 (1-0, 2-1)-voitolla Pattijoen Urheilijoista.

Pääkaupungin ytimessä Bolt Arenalla pelatusta sarjakauden avauksesta muodostui vähäjuoksuinen vääntö Joensuun Mailan ja Pattijoen Urheilijoiden välillä. Jo etukäteen odotettavissa oli, että hidas pelialusta luo erilaisen olosuhteen pesäpallo-ottelulle.

Kamppailun avausjaksolla molempien joukkueiden sisäpeli sakkasi, eikä kolmostilanteiden määrällä saatikka juoksuilla päästy herkuttelemaan. Jakson ainoan ja jaksovoittoon riittäneen juoksun niittasi Joensuun Mailan Juho Toivola neljännessä vuoroparissa.

– Pattijoki teki pelin meille hankalaksi ja he olivat onnistuneet valmistautumisessa. Me puolestaan jännitimme selkeästi ensimmäistä jaksoa ja olimme ratkaisupaikoissa jäljessä, kommentoi JoMan pelinjohtaja Mikko Huotari.

Ottelun toinen jakso tarjosi helsinkiläisyleisölle laadukkaampaa sisäpelaamista kummankin joukkueen toimesta. Juoksuhanat aukesivat toisessa vuoroparissa, jossa JoMa siirtyi 1-0-johtoon Patrik Wahlstenin tällätessä pallon vastustamattomasti väliin.

Kolmannessa vuoroparissa PattU onnistui iskemään illan avausjuoksun, kun Juuso Keski-Koukkari kotiutti Mikael Mäkelän. Tasoittavalla vuorolla JoMa rakenteli tilanteen Toivolalle, joka käytti tilaisuutensa tylysti hyväkseen. Mies iski pallon kakkospuolelle väliin ja kotiin riensi Samuel Tirkkonen. JoMan 2-1-johto piti neljännen vuoroparin ja kolme sarjapistettä matkasi Joensuuhun.

– Toisella jaksolla pääsimme vaihtotilannepelaamiseen paremmin kiinni ja olisi ollut paikka lyödä muutama juoksu enemmän. Tämä riitti tänään ja kyllä kolme pistettä maistuu, päätti Huotari.

Joensuun Mailan osalta Superpesiksen runkosarja jatkuu maanantaina 16. toukokuuta, kun joukkue suuntaa Kempeleen Kirin vieraaksi. Kotiavaus Bolt Stadionilla peltaan torstaina 19. toukokuuta, kun JoMan vieraaksi saapuu Sotkamon Jymy. Liput huippuotteluun ovat myynnissä Ticketmasterin verkkokaupassa ja Joensuun Mailan toimistolla!

Business joensuun lehdistötilaisuus

karelia magneetin kuvakooste

ajankohtaista

Äänestä enerkisintä pelaajaa

Joensuun Maila ja sen yhteistyökumppani Enerke selvittävät kaudella 2022 jälleen jokaisen JoMan ottelun jälkeen yleisön suosikin – illan Enerkisimmän pelaajan.

Lue lisää

Pesiskesän avajaiset Bolt Stadionilla 18. toukokuuta

Joensuun pesiskesä alkaa koko Meijän JoMan yhteisellä avaustilaisuudella.

Lue lisää