Imatralta makoisa vierasvoitto – lopputurnauspaikka varmistui!

Joensuun Maila kaatoi Imatran Pallo-Veikot kotiutuslyöntikilpailun jälkeen numeroin 1-2 (1-0, 2-3, 1-2).

Nuorella joukkueella Imatralle saapunut Joensuun Maila jatkoi hyviä otteitaan halli-SM-alkusarjassa, vaikka avausjakson voittoa juhlikin kotijoukkue IPV.

Ensimmäisellä jaksolla Joensuun Mailan pakkaa sekoitti Kristian Malikisen loukkaantuminen ja mies joutui jättämään kentän jalkavamman vuoksi. Ulkopeliin Malikista paikkaamaan siirtyi Konsta Saarilehto.

– Harmittavaa, että jouduimme tekemään muutoksia avausjaksolla. Nuoret pelasivat tänään hienon ottelun ja heidän pelaamisensa oli juuri sellaista kuten pitikin. Ukko Schroderus ja Elmeri Lonkainen täyttivät mainiosti sen pienen ruudun, mikä heillä oli, linjasi pelinjohtajana lauantaina toiminut Sami Österlund.

Jakson ainokaisen ja jaksovoittoon riittäneen juoksun iski IPV kolmannen vuoroparin tasoittavalla vuorolla, kun Ville Pietinen kotiutti Konsta Hyötyläisen.

– Peli oli varmasti sitä, mitä odottaa saattoikin. Hidas alusta, nihkeä halli ja sisäpeli on hankalaa. Sellaista pitää vain kestää ja olla samalla kärsivällinen.

Toiselle jaksolle joensuulaiset hyökkäsivät pirteästi ja kotiutuksiin löytyi tarvittavaa terävyyttä. Heti ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla JoMa takoi kolme juoksua, jotka lopulta riittivät jaksovoittoon. Juoksujen lyöjinä Samuel Tirkkonen, Henri Litmanen ja Kasperi Hämäläinen.

IPV pääsi jakson lopulla kaventamaan jakson loppulukemiksi 2-3.

Jaksojen mentyä tasan halliotteluissa ei pelata supervuoroparia, vaan siirrytään suoraan kotiutuslyöntikilpailuun. JoMa aloitti kotiutuslyöntikilpailun sisävuorolla, jossa kaksi paria viidestä onnistui. Onnistuneet kotiutukset nähtiin Elmeri Liedolta ja Litmaselta.

Joensuulaiset onnistuivat pitämään IPV:n aisoissa, kun räpylä piti tehokkaasti ulkovuoron aikana. Imatralaisilta onnistui yksi pari, joten kotiutuslyöntikilpailun voitto kirjattiin JoMalle numeroin 1-2.

– Kiva, että voitimme ja varmistimme paikan lopputurnauksessa. Se oli meidän tavoitteemme ja se saavutettiin. Hyvällä asenteella koko joukkue esiintyi tänään, summasi Österlund.

Halli-SM-mitalistit ratkotaan lopputurnauksessa Imatralla 12.-13.3.2022.

katso ottelun kuvakooste