10.04.2022 18:55
Hallikaudelle maukas päätös – KPL kaatui kotiutuslyöntikilpailussa!
Joensuun Maila oli toistamiseen Kouvolan Pallonlyöjiä etevämpi.
Joensuun Mailan talvikausi sai voitokkaan päätöksen, kun Kouvolan Pallonlyöjät kaatui toistamiseen viikonlopun aikana Joensuu Areenassa. Lauantain ottelussa oli selvät sävelet, kun JoMa paineli 2-0-voittoon, mutta sunnuntaina voitosta käytiin tiukempi taistelu.
Ottelun avausjakso oli täysin kouvolalaisten hallintaa. Ensimmäisessä vuoroparissa Teemu Nikkanen halkaisi kentän takaa koppareiden välistä ja kotiin pääsi hölkkäilemään Valtteri Luoma.
Joensuulaisten sisäpeli ei ensimmäisellä jaksolla auennut, eikä joensuulaisille kirjattu kuin kaksi kolmostilannetta koko jakson aikana. KPL rummutti sisäpeliään tehokkaasti ja jakson ratkaisu nähtiin kolmannessa vuoroparissa, jossa KPL takoi kolme juoksua. Mailan varressa onnistuivat Juho Hacklin, Eemeli Laine ja Elias Pitkänen ja jaksovoitto kirjattiin kouvolalaisille numeroin 0-4.
– Vaikea alku oli otteluun, kun kaveri pääsi johtoon ja voitti ensimmäisen jakson, kertasi Juho Toivola tapahtumia ottelun jälkeen.
Toiselle jaksolle JoMa onnistui terävöittämään avausjaksolla kangerrellutta sisäpeliään. Toisessa vuorossa Kasperi Hämäläinen karkasi kotiin KPL:n ulkokentän avustamana ja viimeistään tämä sai virtaa joensuulaisten tekemiseen. Tilanteen jatkuttua Toivola kotiutti Samuel Tirkkosen ja Kasperi Hämäläinen Ville Lantiaisen.
Lauantain tapaan JoMan lukkarit Ville Väliaho ja Topi Kosonen pelasivat molemmilla jaksoilla kaksi vuoroparia.
Neljännessä vuoroparissa KPL onnistui kertaalleen Hacklinin toimesta, mutta tämän jälkeen joensuulaisten räpylä kesti ja edessä oli supervuoropari.
– Saimme ensimmäisen jakson jälkeen kaivettua itsemme hyvin peliin mukaan ja otimme toisen jakson itsellemme. Tärkeä homma meille.
JoMa onnistui tylsyttämään supervuoroparissa KPL:n täysin. Omassa sisävuorossa tilanne rakentui, mutta tulosta ei syntynyt. Näin ollen tilanne supervuoroparin jälkeen oli 0-0 ja edettiin kotiutuslyöntikilpailuun.
KPL iski kotiutuslyöntien aloittavalla sisävuorolla yhden juoksun Pitkäsen toimesta. Tasoittavalla vuorolla JoMa tuli rinnalle Kososen onnistumisella ja perään Litmanen tälläsi pallon vastustamattomasti kolmosjatkeelle.
– Viikonlopussa oli paljon hyvää. Olemme hyvällä tiellä tällä hetkellä. Tästä on hyvä jatkaa viikon päästä kohti Espanjan lämpöön ja sinne treenailemaan tiettyjä asioita, päätti Toivola.