16.05.2023 23:18
Ensimmäinen derby päättyi JoMan voittoon – ”kyllä minä olen tyytyväinen”
Yli 1800-päinen joensuulaisyleisö pääsi juhlimaan JoMan voittoa kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.
Joensuun Maila pelasi runkosarjan toisen kamppailunsa tiistai-iltana paikallisvastustaja Kiteen Palloa vastaan. Illan ottelussa JoMa-paidassa debytoi 16-vuotias Ukko Schroderus, joka pääsi heti paikallisottelun tunnelmaan.
Ottelun alku oli kotijoukkeelta hermostunut ja vierailijoilta terävä. Ensimmäisessä vuorossa toisena lyöjänä lyömään astellut Aku Kettunen niittasi pallon JoMan koppareiden välistä maisemiin ja Kiteen Pallo siirtyi 0–2-johtoon. Tasoittavalla vuorolla JoMa onnistui kavennusjuoksun lyönnissä, kun Juho Toivolan kotiutus toi joensuulaiset juoksun päähän.
Kolmannessa vuoroparissa JoMa polkaisi johtoon, kun Toivola ja Topi Kosonen kotiuttivat onnistuneesti.
Neljännessä vuorossa kiteeläisten Kettunen iski JoMa-koppari Juho Hacklinin avustuksella jakson toisen kunnarinsa ja vierailijat siirtyivät 3–4-johtoon. Samu Vainikainen onnistui samassa vuorossa vielä kertaalleen, mikä takasi KiPan 3–5-jaksovoiton.
Toiselle jaksolle joensuulaiset onnistuivat terävöittämään omaa peliin niin sisäpelin kuin ulkopelin osalta. Ensimmäisessä vuoroparissa JoMalta onnistui Elmeri Liedon lisäksi jokerikaksikko Toivola–Kosonen ja JoMa karkasi 3–0-johtoon.
Ulkopeli toimi kotijoukkueella mallikkaasti lukkari Ville Väliahon johdolla, mikä tyrehdytti kiteeläisten sisäpelin. Toisessa vuoroparissa JoMa karksi jo 7–0-johtoon ja edessä alkoi häämöttää supervuoropari.
– Kyllä minä olen tyytyväinen. Kyllä se varmasti jokaista meidän joukkueen pelaajaa hivelee, että vastustajan pelinjohtaja sanoo meillä olevan paljon kovalyöntisiä pelaajia. Se antaa peliin mahdollisuudet, siitä olen kyllä ylpeä, kommentoi JoMan pelinjohtaja Mikko Huotari.
Toinen jakso päättyi lopulta lukemin 8–4. Kun supervuoroparissa ei juoksuja nähty, oli edessä kotiutulyöntikilpailu, jonka vierailijat aloittivat sisävuorolla. KiPa onnistui takomaan taululle kolme juoksua ja JoMalla oli edessä kova urakka, mikäli mieli ottelun voittaa.
– Kokonaisuutena pelinä katsojille tämä oli välillä tylsä, välillä tapahtumarikas, mutta kiitos niille, ketkä ovat keksineet kotiutuslyöntikilpailun tähän lajiin. Kyllä se hienosti huipensi illan.
Henri Litmasen ja Toivolan kotiutuksilla joensuulaiset hiipivät juoksun päähän. Kolmantena kotiuttajana lyömään astellut Hacklin täräytti toisella lyönnillään pallon kakkospuolelta kopparin yli maisemiin. Tuloksena 1+1 juoksua ja kesän ensimmäisen derbyn makeaakin makeampi voitto.
– Olemme kilpailussa tänä vuonna mukana. Meillä on erittäin hyviä pelaajia ja potentiaalisia läpilyöjiä. Toisaalta meidän eteneminen sisäpelissä antaa tilan ja mahdollisuuden. 2/28 tässä nyt on pelattu, että vielä mahtuu monta nousua ja laskua on edessä, päätti Huotari.
Joensuun Maila pelaa seuraavan kerran sunnuntaina 21. toukokuuta, kun joukkue matkaa Hyvinkään Tahkon vieraaksi. Seuraava kotiottelu Bolt Stadionilla pelataan perjantaina 26. toukokuuta, jolloin vastaan asettuu Koskenkorvan Urheilijat.