viikonlopun otteluihin nuorella energialla – ”Kaksi hyvin erilaista rosteria tullaan näkemään”

Joensuun Maila pelaa viikonloppuna Joensuu Areenalla Pattijoen Urheilijoita ja Sotkamon Jymyä vastaan.

Joensuun Mailan osalta loppiaisena voitokkaasti käyntiin pyörähtänyt Talvisuper jatkuu viikonloppuna Joensuu Areenalla, kun joukkue kohtaa lauantaina Pattijoen Urheilijat ja sunnuntaina Sotkamon Jymyn.

– Parhaat mahdolliset fiilikset on viikonlopun tulevista otteluista. Kuukausi edellisestä matsista ja olemme päässeet harjoittelemaan asioita eteenpäin. Odottavainen olo on siitä, että pystymme eduksemme esiintymään ja pelaamaan tuloksellista pesistä. Annetaan tunteen näkyä positiivisella tavalla kentällä, kommentoi pelinjohtaja Markku Hylkilä.

Joensuulaiset kaatoivat Talvisuper-avauksessaan Kiteen Pallon numeroin 2–0 (8–2, 6–4).

– Ensimmäisestä ottelusta jäi suurimpana asiana käteen se, että syksyllä puhutut ja harjoitellut asiat näkyivät kentällä. Kummallakin jaksolla tappioasemasta nousu oli positiivinen asia, mutta paljon petrattavaa jäi. Pelitavallisten asioiden näkyminen tekoina ja onnistumisina oli hienoin asia.

Hylkilä paljastaa, että Joensuun Maila pelaa viikonlopun ottelut kahdella erilaisella miehityksellä.

– Kaksi hyvin erilaista rosteria tullaan näkemään kentällä. Hurskaisen Topi ei pelaa vielä, mutta JoMan paidassa tullaan näkemään viikonlopun aikana yhteensä 16 miestä. Ikärakenteeltaan lauantain miehitys on hivenen nuorekkaampi ja sunnuntaina hivenen iäkkäämpi, avasi Hylkilä.

– Nuoret pelimiehet marssivat esiin ja näyttävät osaamistaan. Saamme viikonlopun aikana juoksuttaa kaksi voittavaa kokoonpanoa kentälle. Todella hyvä, että koko joukkue Topia lukuun ottamatta saa pelin tähän viikonloppuun.

Lauantaina vastaan asettuva Pattijoen Urheilijat koki Talvisuper-avauksessaan 2–0 (3–1, 5–1) -tappion Sotkamon Jymylle, mutta käänsi kurssinsa voittojen tielle kukistamalla Kempeleen Kirin numeroin 1–0 (5–5, 1–0).

– Raahe on Perttu Westersundin johdolla yllättäjäherkkä porukka. Perttu peluuttaa hyvin ja järkevästi joukkuettaan, jossa on hyviä yksilöitä, kuten Mikael Mäkelä etenijänä, Topi Still lukkarina ja Martti Viitasalo lyöjäjokerina.

Sunnuntain ottelu Sotkamon Jymyä vastaan on tärkeä mittari keskellä talvikautta.

– Sotkamo on hallitseva Suomen mestari ja kovin mittari tässä sarjassa. Näemme jokaisella sektorilla niin pelillisesti kuin henkisesti missä mennään tällä hetkellä. Sotkamo tulee parhaalla rosterilla tänne, joten mielenkiintoinen sunnuntain otatus on edessä, päätti Hylkilä.

Lue lisää Joensuu Areenan Talvisuper-viikonlopusta tämän linkin kautta! Matsiliput edullisemmin ennakkoon myy Ticketmaster.

joma tv:n haastattelussa onni hIrvonen

ajankohtaista

Talvisuper jatkuu Joensuu Areenassa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna!

Joensuun Maila kohtaa lauantaina Pattijoen Urheilijat ja sunnuntaina Sotkamon Jymyn.

Lue lisää

JNS MLA -podcastissa vieraana JoMan fysiikkavalmentaja Teemu Leppämäki!

JNS MLA -podcast syöksyy fysiikkavalmennuksen maailmaan.

Lue lisää