Vielä kerran ennen juhannusta – ”Rentoutta sisäpeliin, niin hyvä tulee”

Joensuun Maila pelaa Kerubi Stadionilla vielä kertaalleen ennen juhannustauolle siirtymistä. Keskiviikkona vastaan asettuu Koskenkorvan Urheilijat.

Joensuun Mailan edellinen kamppailu maanantaina päättyi 2-0 (2-1, 3-2)-tappioon Kempeleen Kirin vieraana. Paikka kääntää kurssi voittojen tielle tarjoutuu heti keskiviikkona kotikentällä, kun Koskenkorvan Urheilijat saapuu Kerubi Stadionille.

– Hyvästä valmistautumisesta homma lähtee keskiviikkona liikkeelle. Kun olemme pelissä kiinni heti alusta asti, lisätään laatua suorituksiin ja rentoutta sisäpeliin, niin hyvä tulee, kommentoi viime kaudella Koskenkorvalla pelannut lyöjätykki Patrik Wahlsten.

Koskenkorvan alkukausi ei ole ollut helppo. Joukkue on pelannut seitsemän ottelua, joista vain yksi on päättynyt voittoon.

– Vaikka ”Kossulla” on ehkä hieman tahmea alkukausi ollut, niin hyvin pitää silti pelata, että pisteet saadaan kotiin. Heiltä löytyy jokeriosastolta vaarallisia lyöjiä.

Kaikkien aikojen lyöjäkuningas Jere Dahlström palasi täksi kaudeksi Koskenkorvalle. Dahlström on lyönyt tällä kaudella 17 juoksua, eli yksin lähestulkoon puolet joukkueensa tehdyistä juoksuista.

– Tarkkana pitää olla myös lukkari Juho Hakomäen kanssa, ettei mies pääse juhlimaan liikaa lautasen äärellä, naurahti Wahlsten.

Molemmat joukkueet jäävät illan ottelun jälkeen juhannustauolle. Viikon mittainen hengähdystauko tuleekin tarpeeseen, sillä heinäkuussa JoMaa odottaa melkoinen helle: 30 päivään joukkue pelaa peräti 13 ottelua, joista vielä kahdeksan vieraissa.

Joensuun Mailan ja Koskenkorvan Urheilijoiden välinen kamppailu Kerubi Stadionilla alkaa keskiviikkona klo 18.00. Osta liput ennakkoon tästä linkistä!
​​​​​​​