Shokkihoitoa saanut JoMa matkaa Mansen vieraaksi – ”Haluan, että kentällä näkyy meidän olevan se virkeämpi joukkue”

JoMa ja Manse PP kohtaavat kolmatta kertaa kuluvan kauden aikana.

Joensuun Mailan kolmen ottelun viikko jatkuu perjantaina Tampereella, kun joukkue suuntaa Manse PP:n vieraaksi. Niin JoMalla kuin Mansella on runkosarjaa jäljellä yhdeksän ottelua ja kamppailu pudotuspelien kotiedusta kiihtyy.

Molemmilla joukkueilla on Itä-Länsi-viikonlopun jälkeen käynnissä kolmen ottelun rutistus. Perjantain kotijoukkue Manse vieraili alkuviikosta pohjoisen tuplalla Pattijoella ja Kempeleessä, tuoden reissulta kotiin mukanaan neljä sarjapistettä.

JoMa puolestaan avasi kolmen ottelun viikon keskiviikkona kotikentällä tappiolla, kun Sotkamon Jymy jyräsi JoMan yli 0–2 (4–7, 2–8) -numeroin.

– Varmasti siinä meni monikin asia pieleen. Tietysti, kun molempien jaksojen alkuun jäimme takaa-ajoasemiin läpilyönnin ja harhaheiton myötä, niin se näkyi liian paljon meidän kokonaissuorittamisessa, kommentoi JoMan pelinjohtaja Markku Hylkilä.

– Jymy sai otetta ja he löivät sen jälkeen myös hienoja lyöntejä. Emme olleet tauon jälkeen parhaimmillamme pelaamaan noin kovaa vastustajaa vastaan. Kummankin jakson alut olivat shokkihoitoa, emmekä päässeet kunnolla haastamaan ja peli oli perässä rimpuilua.



Kasvojen pesun paikka JoMalle tarjoutuu heti perjantaina Kaupissa. Kova ottelutahti yhdistettynä pitkään hellejaksoon ajaa joukkueet koville.

– Tärkeää että pääsemme pelaamaan heti, eikä keskiviikon selkäsaunaa tarvitse jäädä tämän enempää märehtimään. Kova työ on tällaisilla keleillä palautumisessa niin fyysisesti kuin henkisesti, että on valmis seuraavaan peliin. Se on yksi iso asia perjantaille, jatkoi Hylkilä.

– Manse on ollut kovassa otteluruuhkassa ja me haluamme olla henkisesti virkeitä pelaamaan ja voittamaan. Odotan ja haluan, että kentällä näkyy meidän olevan se virkeämpi joukkue, joka on saanut enemmän lepoa.

Manse ja JoMa ovat kohdanneet runkosarjan aikana kahdesti. Toukokuussa aivan sarjan ensimmäisillä kierroksilla Manse PP kaatoi JoMan kotiutuskilpailun jälkeen Kaupissa numeroin 2–1 (0–1, 3–0, 4–0). Kesäkuun puolivälissä JoMa puolestaan kukisti Mansen Ilosaarirock Stadionilla numeroin 2–1 (4–8, 6–5, 2–1).

– Tämän kauden kuva on muuttunut helteiden takia, kun pallot liikahtavat eri tavalla ja juoksuja on alkanut syntymään. Ottelu kulminoituu varmasti sisäpeliin ja siihen kumpi on siinä etevämpi – lyökö jompikumpi vapauttavan läpilyönnin ja kumpi purkaa paremmin tehokkaammin vaihtotilanteita.

– Olkoonkin, että keli on lämmin ja pallo liikkuu, niin en näe ulkopelissä suurta eroa joukkueiden välillä. Kumpi pystyy paremmin latautumaan, on henkisesti ja fyysisesti tuoreempi ja voitontahtoisempi voittaa pelin perjantaina, päätti Hylkilä.

ajankohtaista

Jymy tyrmäsi JoMan Ilosaarirock Stadionilla – ”Luvattoman surkeita olimme”

Sotkamon Jymy haki Ilosaarirock Stadionilta kolme sarjapistettä 0–2 (4–7, 2–8) -voiton myötä.
​​​​​​​

Lue lisää

Elastinen & Mikko Harju elokuussa Ilosaarirock Stadionilla!

Lauantaina 23. elokuuta järjestettävän konsertin pääsyliput ovat nyt myynnissä Ticketmasterin verkkokaupassa.

Lue lisää