Manse PP vieraaksi lauantain huippuotteluun – "Näyttämisenhalu on kova"

Joensuun Maila saa lauantaina tuttuja miehiä vieraaksi, kun Juha Puhtimäen, Juha Niemen, Tuomas Jussilan, Lauri Kivisen ja Simo Vainikaisen tähdittämä Manse PP saapuu Kerubi Stadionille.

Lauantain huippuottelu tuskin jättää ketään kylmäksi, kun Joensuun Maila ja entisiä JoMa-pelureita vilisevä Manse PP kohtaavat Kerubi Stadionilla kello 17 alkavassa kamppailussa.

Alkukaudella Joensuun Mailan otteet ovat ailahdelleet. Yhdeksästä pelatusta ottelusta JoMa on voittanut viisi ja hävinnyt neljä. Sarjapisteitä on kasassa 15 kappaletta.

– Porukalla on kokemusta samanlaisista tilanteista aiemmilta kausilta. Se ei tee autuaaksi, että asiat itsestään korjaantuisivat, mutta se helpottaa. Tunnetta ja tilannetta on helpompi sietää, kommentoi Joensuun Mailan pelinjohtaja Mikko Korhonen.

Joensuun Mailan edellinen kamppailu torstai-iltana Pattijoen Urheilijoita vastaan päättyi vieraiden 0-1 (2-2, 0-5)-voittoon. Sisäpelin ongelmat muodostuivat JoMalle ylitsepääsemättömäksi haasteeksi ja koko ottelussa joensuulaisille kirjattiin vain kuusi kolmostilannetta.

– Sisäpelin parantaminen lähtee ihan niinkin arkisista asioista, kuin lyöntiosumien parantamisesta. Kun pelejä on katsonut, niin meidän osumat ja suoritusvarmuus eivät ole sellaista luokkaa olleet, että olisimme voineet saada tilannemäärää nostettua.

– Sitkeä ja kärsivällinen täytyy olla. Se ei varmasti yhdessä pelissä aukea, vaan se vaatii oikeanlaista suhtautumista ja valmistautumista. Kyllä se sieltä tulee, kun tehdään asioita ja uskotaan niihin, linjasi ”Doksa”.

Lauantaina vastustaja Manse PP majailee tällä hetkellä sarjataulukossa toisena. Joukkue on 20:llä pisteellä vain yhden pisteen perässä sarjaa johtavaa Vimpelin Vetoa.

– Missään ottelussa ei ole ollut valmistautumisesta ja asennoitumisen kanssa ongelmia, mutta aina Manse PP:n kaltainen vastustaja ”helpottaa” ja asetelma lauantaille on mielestäni selkeä. Lähdemme otteluun altavastaajana. Näyttämisenhalu on kova.

Taitoa ja kokemusta tamperelaisilta löytyy rutkasti. Tuomas Jussila, Juha Puhtimäki, Juha Niemi, Henri Puputti ja Lauri Kivinen ovat pesäpalloa seuraavalle tuttuja nimiä ja ennen kaikkea vahvoja pelaajia.

– Lauantaina meiltä täytyy löytyä ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta entistä enemmän. Omaa peliä täytyy pystyä avaamaan. Se ei tapahdu odottelemalla sisä- eikä ulkopelissä. Vierasjoukkue täytyy laittaa lyömään juoksut yksitellen. Siinä ison kuvan avain ja lääke.

Lipunmyynti lauantain kamppailuun on ollut vilkasta ja Kerubi Stadionin katsomot tulevat täyttymään. Korhonen lupaa, että kentällä nähdään energinen JoMa.

– Torstain pelin jälkeen kuulin joukkueelta, että oma peliesityksemme kotiyleisön edessä hävetti. Se on sellainen asia, minkä haluamme korjata heti ensimmäisenä. Meillä on ainutlaatuisen hieno kotiyleisö ja kannattajat täällä, joille haluamme näyttää aivan erilaista energisyyttä, päätti Korhonen.


Joensuun Maila - manse pp lauantaina 3.7. klo 17 kerubi stadionilla – osta lippusi ennakkoon tästä linkistä