06.06.2023 10:08
Kärkikamppailuun Hiukkaan – ”nautitaan pelaamisesta”
Sarjassa toisena oleva Joensuun Maila kohtaa tiistaina sarjaa johtavan Sotkamon Jymyn Marjex Stadionilla.
Joensuun Maila suuntaa tiistaina Sotkamoon, jossa joukkue kohtaa Jymyn kello 18.00. Asetelmat kärkikamppailuun ovat kutkuttavat, sillä Sotkamo on sarjan piikkipaikalla ja Joensuun Maila toisena.
Joensuulaiset pelasivat sunnuntaina kotiyleisön edessä kauden ehjimmän ottelunsa, kun Kouvolan Pallonlyöjät kaatui puhtaasti 2–0 (5–1, 5–2).
– Se oli hallittu peli meiltä. Ulkopelissä ei ollut mitään hätää missään kohtaa ja sisäpelissä saimme hyvin tilanteita ja sitä kautta löimme ukkoja hienosti kotiin. Ensimmäinen ehjä peli tälle vuodelle, kommentoi Elmeri Lieto.
Tiistaina vastus ei ainakaan helpotu, sillä toiseksi tappioton Jymy on pelannut väkevän alkukauden. Jymy on voittanut kaikki pelaamaansa kuusi ottelua ja näihin otteluihin mahtuu vain yksi jakso, joka on päättynyt tasan. Merkillepantavaa on se, että Jymy on päästänyt pelaamissaan otteluissa vain 12 juoksua ulkokentästään.
– Jymy on vahvistunut viime kauteen verrattuna ja on todella hyvä ulkopelijoukkue. Meidän omat hyvät lyönnit menevät siihenkin ulkokenttään. Jatketaan siitä mihin sunnuntaina Bolt Stadionilla jätiin, Lieto jatkoi.
Viime kaudella Joensuun Maila onnistui puolivälieräsarjassa täydellisesti ja pudotti Jymyn mitalipelien ulkopuolelle puhtaasti otteluvoitoin 3–0.
Syksyn siirtomarkkinoilta sotkamolaiset hankkivat pesäpallo-osaamista Kiteeltä, kun KiPa-kasvastit Elmeri Purmonen ja Hannes Pekkinen siirtyivät Sotkamoon. Tuoreimpana hankinta Jymyn riveihin siirtyi Jere Vikström, joka oli alkukauden ilman pelipaikkaa.
Joensuun Mailan miehistössä ei ole muutoksia sunnuntain otteluun verrattuna.
– Nautitaan pelaamisesta ja siitä, että saadaan olla yhdessä joukkueen kanssa. Eiköhän näillä eväillä voitto irtoa, päätti Lieto.
Sotkamon Jymyn ja Joensuun Mailan välinen kohtaaminen Sotkamon Marjex Stadionilla käynnistyy kello 18.00.
Seuraava kotiottelu lauantaina 10. kesäkuuta
Joensuun Mailan seuraava kotiottelu pelataan Bolt Stadionilla lauantaina 10. kesäkuuta kello 16.00 alkaen, jolloin vieraaksi saapuu sarjanousija Alajärven Ankkurit. Matsiliput ennakkoon myy Ticketmaster!
Lauantain ottelun jälkeen JoMa jää viikon mittaiselle ottelutauolle ennen seuraavan viikonlopun tuplavierasreissua Koskenkorvalle ja Vimpeliin.
Uutista muokattu klo 11:10: Jymyllä ei ole jaksotappiota, vaan yksi tasalukemiin päättynyt jakso.