J-Uho täydentää Mehtimäki Liven!

Joensuulainen räppäri J-uho voitti Stagelippu-kilpailun ja täydentää Mehtimäki LIVE:n kattauksen.

Joensuun kesän avaava Mehtimäki LIVE sai viidennen artistinsa, kun Joensuun Nuorisovaltuuston järjestämä Stagelippu-kilpailu ratkesi.

Asiantuntijaraadin ja yleisöäänestyksen kautta voittajaksi ja siten Mehtimäki LIVE:n ensimmäiseksi artistiksi nousi joensuulainen räppäri J-uho.

Mehtimäki LIVE juhlitaan Joensuun Bolt Stadionilla lauantaina 4. kesäkuuta. Tapahtumassa esiintyvät SANNI, Younghearted, Ida Paul & Kalle Lindroth, Spekti sekä J-uho.

– Odotan Mehtimäki LIVE:ltä keikkaa, joka näkyy etenkin nykyisen kuuntelijakuntani ulkopuolelle. On erityisen siistiä päästä tekemään se omilla lapsuuden kotikulmilla Mehtimäen sydämessä, J-Uho iloitsee.

J-uhon debyyttialbumi Raplogia julkaistiin helmikuussa 2021. Se oli samalla ensimmäinen 2000-luvulla syntyneen joensuulaisen hiphop-albumi. Stagelippu-kilpailussa J-uho veti kappaleet "Vihreiden Katujen Huligaani" ja "Pallo Jalassa."

Stagelippu-kilpailuun ilmoittautui ennakkoon 11 artistia, joista finaaliin pääsi neljä. Finalistien esitykset voi katsoa osoitteessa nuortenjoensuu.fi/stagelippu.

Mehtimäki LIVE:n järjestävät yhteistyössä Joensuun Maila ja Joensuun Nuorisovaltuusto.


Mehtimäki LIVE 2022