Ajankohtaista | 04.09.2026 14:00
Ville Kotro päättää hienon pelaajauransa
Kotro edusti Joensuun Mailaa kahden kauden ajan.
Ville Kotro on päättänyt lopettaa hienon pelaajauransa. Kotro pelasi Superpesistä 15 kaudella Jyväskylän Kirissä, Kiteen Pallossa, Haminan Palloilijoissa, Sotkamon Jymyssä ja Joensuun Mailassa.
Ville Kotro kommentoi lopettamistaan seuraavasti:
"Nyt on edetty minun pelaajauralla siihen pisteeseen, että on aika lyödä räpylä ja piikkarit naulaan. Lopettamispäätös kävi ensimmäisen kerran mielessä syksyllä 2024. Silloin syksyllä syntyi meidän perheen esikoinen ennen ensimmäistä finaalia ja oikestaan se oli se hetki kun pesäpallo jäi arvoasteikolla selvästi lapsen ja perheen alapuolelle. Reilu viikko lapsen syntymän jälkeen juhlittiin toista mestaruutta, mutta verrattuna lapsen syntymään ei se mestaruus tuntunut juuri miltään. Toki sitä silloin syksyllä pohti, että varmasti vaikutti että lapsen syntymästä oli vielä niin vähän aikaa. Samalla kun pohti uran jatkoa ja tuli tehtyä päätös jatkaa oli selvää, että jos jatkaa tulee pelata joukkueessa, missä on oikeasti mahdollista menestyä. Uran pari viimeistä kautta Jomassa koin, että meillä oli kaikki mahdollisuudet ihan siihen kirkkaimpaan asti jos kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Hyvänä esimerkkinä voi pitää päättyneen syksyn puolivälieräsarjaa, mikä venyi viidenteen peliin josta valitettavasti oli tuloksena tappio, mikä tietysti harmittaa koska olisihan se ollut hienoa päättää ura voittamalla se mestaruus.
Matkan varrella on tullut tavattua paljon hienoja pelaajia, pelinjohtajia, valmentajia, huoltajia taustajoukkoja ja kannattajia. Kaikkia ei pysty tähän erikseen nimeämään mutta se ei vähenne heidän tärkeyttä minun matkallani. Haluan kuitenkin muutaman nimen tässä nostaa erikseen esille: ensimmäisenä tulee mieleen Pennasen Petri joka oli ensimmäinen pelinjohtajani kun aloitin pelit miesten sarjoissa. Muistan Penin intohimon pesäpalloa kohtaan joka lisäsi myös silloin nuorena omaa intoa pesäpalloa kohtaan ja myös nyt viimeisenä vuonna kun Peni tuli pudotuspeleissä mukaan aiheutti se allekirjoittaneessa poikamaista intoa pelaamista kohtaan. Toisena mieleen tulee Rautiaisen Timo joka muistaakseni kysyi 2011 kauden lopulla olisiko kiinnostusta tehdä superpesissopimus Jyväskylän kirin kanssa ja siitä se superpesis ura sitten alkoi todenteolla. Sen jälkeen tärkeä henkilö on Falinin Jyrki joka tuli auttamaan sopimusneuvotteluissa kun Kiriltä vietiin superpesispaikka ja tuli aika etsiä uutta seuraa. Jykä oli isossa roolissa sen jälkeen lähes kaikissa seurasiirroissa, ensin Kiteelle, mistä mukaan matkaan tuli nykyinen vaimo ja myöhemmin parin mutkan kautta Sotkamo. Sotkamosta mieleen nousee Kuosmasen Mikko. Mikko oli meillä lukiossa ensimmäisenä vuonna valmentaja, jolta oli mahtava saada oppia aivan lajin terävimmältä huipulta nuorena pelaajana. Ja en usko, että ilman Sotkamon urheilulukion käymistä olisi Mikko ottanut syksyllä 2021 yhteyttä ja kysynyt kiinnostaako tulla Sotkamon Jymyyn pelaamaan. Siinä vaiheessa pelivuosia oli jo suhteellisen paljon takana ja mieleen oli tullut ajatus, että ei mahda Kotron poika koskaan tulla mitallia tästä lajista saamaan. Yhden puhelin soiton myötä usko menestymiseen kasvoi räjähdysmäisesti ja lopputuloksena kolmesta vuodesta kaksi kultamitallia, mikä oli uran ehdoton kruunu ja oli myös mahtava todistaa itselle, että pystyy pelaamaan hyvällä tasolla myös menestyvässä joukkueessa.
Viimeisenä kiitokset lähtee omalla perheelle. Vaimolle joka etenkin parin viimeisen vuoden aikana omalla panoksellaan mahdollistanut minun treenaamisen ja pelaamisen kantamalla isoimman vastuun arjen pyörittämisestä ja lapsen hoidosta. Kiitokset myös vanhemmille, jotka ovat olleet tukemassa minun matkaa alusta saakka. Kuskaaminen, välineiden hankkiminen harrastukseen kuin harrastukseen, valmentaminen ja lukemattomat lisätreenit yhteisharjoitusten päälle.
Elämä uran jälkeen ei tule tylsää olemaan, sillä omakotitalo on rakentumassa kovaa vauhtia ja kesällä saimme myös tietää, ettää meidän perhe kasvaa uudella tulokkaalle helmikuussa 2027!
Kiitoksia kaikille keiden kanssa on saanut yhdessä kulkea tätä matkaa ♥️"
Ville Kotron ura numeroina:
Ville Kotro, s. 12.7.1995
Kasvattaja Jyväskylän Kiri
Ensimmäinen Superpesis-ottelu 15 vuoden ja 10 päivän iässä, 22.7.2010 JoMa - Kiri
Superpesistä 15 kaudella Jyväskylän Kirissä, Kiteen Pallossa, Haminan Palloilijoissa, Sotkamon Jymyssä ja Joensuun Mailassa
385 Superpesiksen runkosarjaottelua, 7+68 lyötyä juoksua ja 52 tuotua juoksua
75 Superpesiksen pudotuspeliottelua (laskettuna sekä ylemmät että alemmat pudotuspeliottelut), 1+13 lyötyä juoksua ja 7 tuotua juoksua
2 x Suomen mestaruus (2023, 2024)
1 x Halli-SM kulta (2023)
2 x Poikien Itä-Länsiä (2015, 2016)
Ville Kotro JoMassa 2025-2026
60 runkosarjaottelua, joissa 1+8 lyötyä juoksua ja 1 tuotu juoksu
8 pudotuspeliottelua, joissa 1 lyöty juoksu
Joensuun Maila toivottaa Villelle kaikkea hyvää tulevaan ja kiittää ajastaan ja panoksesta Joensuun Mailan eteen.