Ajankohtaista | 16.09.2024 09:25
Topi Hurskainen palaa pelikentille ja Joensuun Mailaan – ”Fiilikset ovat todella korkealla”
Tuore pelaajasopimus on 1+1-vuotinen.
Kauden 2022 päätteeksi pelikentiltä sivuun siirtynyt Topi Hurskainen, 31, tekee paluun Superpesikseen Joensuun Mailan paidassa tuoreen 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen myötä. Sopimus sisältää neljän kuukauden mittaisen koejakson.
– Missään vaiheessa en ilmoittanut, että olisin palaajaurani lopettanut. Kun näin pitkän ajan on pesäpalloa pelannut, niin eihän se into lajia kohtaan mihinkään kadonnut, vaikka ennätti tällaista niin sanottua normaalin ihmisen arkea tässä välillä elää, kommentoi Hurskainen.
Urallaan 324 Superpesiksen runkosarjaottelua ja 53 pudotuspeliottelua pelannut Hurskainen myöntää, että päätös paluusta syntyi lopulta nopeasti.
– Tässä kuluneiden kausien aikana perääni on seuroista kyselty. Jäin miettimään asiaa siitä näkökulmasta, että nyt on viimeinen hetki, jos tätä unelmaa haluaa toteuttaa eikä myöhemmin ei tarvitse sitten jossitella. Lopulta asiat etenivät nopeasti ja odotan innolla, että pääsen joukkueen mukaan, avasi Hurskainen.
Hurskainen siirtyi kasvattajaseurastaan Kiteen Pallosta Joensuun Mailaan kaudelle 2020. Mies pelasi JoMa-paidassa kolme kautta ennen kahta välivuotta.
– Viimeisinä pelivuosina en oikein malttanut viettää off-seasonia ja tuntui, että olo ei ollut virkeä ja freesi. Nyt on syttynyt jälleen sellainen pienen lapsen ilo pesäpalloa kohtaan ja fiilikset ovat todella korkealla, kun lähdetään tekemään töitä talvikaudelle.
Fysiikkavalmennukselta mies odottaa paljon.
– Fysiikkavalmennuksen osalta olen kuullut paljon hyvää ja se on tuonut minulle itseluottamusta. Kiinnostaa kovasti nähdä, että mitä kaikkea miehestä saadaan irti. Se sytyttää kovasti.
Sisäpelissä Hurskainen on totuttu näkemään vaihtajan roolissa ja ulkokentällä kopparina.
– Joukkueella on vahva sisäpeliarsenaali, jossa riittää jalkanopeutta, pelin rakentaminen toimii ja kaksi lyöjätykkiä takoo juoksuja. Ulkopeliin haluan tuoda vahvuutta ja heittovoimaa. Kopparin paikkaa lähdetään havittelemaan.
Unelmiaan toteuttamaan palannut Hurskainen näkee, että joukkueella on potentiaalia menestyä.
– Tunne on, että jotain roikkuvaa täytyy vielä kaulaan uralla saada ja näen, että Joensuun Mailassa se on aidosti mahdollista. Se oli piste iin päälle, kun päätöksen paluusta pelikentille tein, päätti Hurskainen.
Super-JoMa Oy:n hallituksen puheenjohtaja Joni Nousiainen kehuu Hurskaisen taitoja niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
– Topi tuo persoonallaan elämää pukukoppiin ja joukkueeseen. Hänen ominaisuutensa mahdollistavat meille paljon asioita niin sisä- kuin ulkopelissä. Heti ensimmäisestä keskustelusta alkaen välittyi fiilis, että Topi on valmiina laittamaan työrukkaset käteen ja palaamaan parin välikesän jälkeen entistä parempana, Nousiainen kommentoi.
"Liekki ei ole sammunut – jatketaan hommia!"
ajankohtaista
Ajankohtaista | 06.09.2024 09:44