Piste tuliaisina Kaupista

Akseli Mäkinen onnistui heti debyytissään.

Joensuun Maila taipui Manse PPlle Tampereella kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.

Manse siirtyi alussa kahden juoksun johtoon, mutta JoMa vastasi toisessa vuoroparissa tehokkaasti. Juho Toivola avasi joensuulaisten juoksuhanat, minkä jälkeen Superpesis-debyyttinsä pelannut Akseli Mäkinen löi uransa ensimmäisen juoksun Superpesiskessä tasoittaen tilanteen. Hetkeä myöhemmin Konsta Kettunen vei vieraat ensimmäistä kertaa johtoon.

JoMa onnistui vielä kolmannessa vuoroparissa palauttamaan johtoaseman Juho Toivolan kotiuttaessa Joni Lehikoisen, mutta Manse käytti viimeisen sisävuoronsa tehokkaasti hyväkseen. Kotijoukkue iski kaksi juoksua ja käänsi jakson edukseen numeroin 5–4.

Toisella jaksolla ulkopelit pitivät pintansa pitkään, eikä ensimmäistä juoksua nähty ennen kolmatta vuoroparia. Silloin Joensuun Maila otti ottelun hallinnan näyttävällä tavalla.

Jakson ratkaisu nähtiin Juho Toivolan mailasta. Toippari painoi pallon takaa läpi ajolähtö tilanteessa vieden JoMan 0-4 johtoon. Neljännessä vuoroparissa Toivola täydensi vahvan iltansa kotiuttamalla vielä Konsta Piironen, jolloin johto kasvoi viiteen juoksuun.

Manse onnistui kaventamaan vielä viimeisessä sisävuorossaan kerran, mutta JoMan ulkopeli piti loppuhetkillä tilanteen hallinnassa ja toinen jakso kirjattiin vieraille numeroin 5–1.

Kotiutuskisassa Manse käytti omat paikkansa tehokkaasti ja onnistui kolmesti, kun taas JoMa ei saanut juoksutiliään avattua. Näin lisäpiste jäi Tampereelle ja Joensuun Maila sai kotiinviemisiksi yhden sarjapisteen.

JoMa jatkaa vieraskiertuettaan sunnuntaina Vimpelissä. Ottelu alkaa Saarikentällä kello 16:00.

Kuljetus Kettusen kuvakooste