Petri Pennanen JoMan pelinjohtajaksi

Joensuun Mailan miesten Superpesis-joukkueen pelinjohtaja vaihtuu.

Joensuun Mailan Suomen mestariksi kaudella 2018 johtanut Petri Pennanen palaa joukkueen pelinjohtajaksi loppukauden ajaksi. JoMa on 23 pelatun ottelun jälkeen sarjassa viidentenä.

– Joukkueen suorituskyky ja peli-ilme eivät ole olleet sillä tasolla, mitä JoMassa tavoittelemme ja sen vuoksi haemme muutosta vaihtamalla pelinjohtajaa. Kyseessä on äärimmäinen ja JoMan historiassa harvinainen keino, jonka katsomme nyt tarpeelliseksi, kommentoi Super-JoMa Oy:n hallituksen puheenjohtaja Joni Nousiainen.

– Petri Pennanen tuntee seuran ja melkein koko joukkueen jo entuudestaan. Uskomme, että hän on oikea mies tekemään muutosta ja voi lyhyessäkin ajassa vaikuttaa joukkueen tuloskuntoon.

Pennanen korvaa tehtävässä syksystä 2019 Joensuussa valmentaneen Mikko Korhosen. Samalla Korhosen ja JoMan pelinjohtajasopimus kauden 2022 osalta on purettu.

– Kiitämme Mikkoa kahdesta yhteisestä vuodesta ja uusista ajatuksista, joita hän on omasta peli- ja valmennushistoriastaan tuonut Joensuuhun.

Pennanen on aiemmin vaikuttanut JoMassa monessa eri roolissa niin pelaajana, pelinjohtajana kuin urheilutoimenjohtajanakin. Pennanen siirtyi tammikuussa JoMasta Itä-Suomen Liikuntaopisto Oy:n toimitusjohtajaksi ja rehtoriksi.

– Kiitos myös Islolle siitä, että saimme käytännön asiat järjestymään ja Pennasen loppukauden ajaksi takaisin JoMaan.

Pennanen johtaa JoMan peliä ensimmäisen kerran tiistaina Vimpelissä. Joukkueet kohtaavat uudestaan heti torstaina Joensuussa ja lauantaina JoMa isännöi Kerubi Stadionilla JomaVastuu-ilmaisottelussa Kankaanpään Mailaa.

– Minulla on pitkä yhteinen historia JoMan kanssa ja nyt seurassa nähtiin tarve tällaiselle muutokselle. Mielelläni autan joensuulaista urheilua aina kun voin ja nyt työnantajakin näytti vihreää valoa tällaiselle projektille, Petri Pennanen kommentoi.

– Haluan herättää joukkueessa olevan peli-ilon ja saavuttamisen nälän roihuamaan. Kun peli-ilme ja mentaliteetti ovat kohdallaan, niin myös taidot pääsevät esiin.

JoMan kakkospelinjohtaja ja urheilutoimenjohtaja Sami Österlund jatkaa tehtävässään normaalisti. Kauden 2022 pelinjohtoasioista JoMa tiedottaa lisää myöhemmin.


Liikenneturva-ottelu torstaina 12.8. – Jättirekka, huomioliivejä ja pomppulinnoja!

Joensuun Mailan ja Vimpelin Vedon välinen huippuottelu torstaina 12.8. on samalla Liikenneturvan teemaottelu, jossa riittää nähtävää ja koettavaa koko perheelle!

Lue lisää