Kauden parasta sisäpeliä - JoMa kaatoi KeKin!

Ukko Schroderus loisti mailan varressa.

Joensuun Maila ja Kempeleen Kiri iskivät yhteen Ilosaarirock Stadionilla. Kumpikin joukkue oli voittanut kolme edellistä otteluaan.

Ensimmäisessä vuoroparissa ei vielä juoksuja nähty, mutta toisen tasoittavalla JoMa sai hanat auki. Niko Korhonen aloitti juoksunteon kotiuttamalla Kasperi Hämäläisen. Heti perään loistavassa lyöntivireessä ollut Ukko Schroderus kotiutti Konsta Piirosen. Tämän jälkeen JoMa kierrätti lyöjät takaisin ykköskärkeen, ja Schroderus pääsi toistamiseen kotiuttajaksi tuoden Samuel Tirkkosen kotipesään. Juho Toivola kotiutti vielä Piirosen, ja vuoron kruunasi kapteeni Iiro Kuosa kotiuttamalla Konsta Kettusen.

KeKi teki jaksossa yhden juoksun Ilkka Vimparin kotiuttaessa Markus Keski-Petäjän. Juoksu oli Vimparin uran ensimmäinen Superpesiksessä.

JoMa aloitti myös toisen jakson vahvasti. Schroderus painoi pallon vastustamattomasti väliin ja kotiutti Kasperi Hämäläisen.

Kolmannen aloittavalla alkoi tapahtua. Ensin Juho Toivola kotiutti Samuel Tirkkosen. Tämän jälkeen lyömään asettui Joosua Rättö. Rätön lyöntivuorolla katsottiin, että hän osui palloon sen pompattua jo kenttään. Tilanteesta tuomittiin kaksi paloa, ja jälkipyykkinä sekä Rättö että KeKin pelinjohtoon kuuluva Santeri Haipus saivat keltaiset kortit.

Kahden palon tilanteessa JoMa onnistui kuitenkin tekemään vielä yhden juoksun, kun Iiro Kuosa kotiutti Elmeri Lonkaisen. Tasoittavalla KeKin Pyry Kohonen löi Superpesis-uransa ensimmäisen juoksun kotiuttaessaan Teemu Hollannin.

Neljännessä vuoroparissa JoMan parhaana palkittu Schroderus jatkoi kovaa lyöntivirettään kotiuttamalla jälleen Kasperi Hämäläisen. Enempää juoksuja ei ottelussa nähty, ja näin kolme sarjapistettä jäi Joensuuhun lukemin 2–0 (5–1, 4–2).

JoMan seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 29. toukokuuta kun Ilosaarirock Stadionille saapuu Kouvolan Pallonlyöjät. Liput ennakkoon Ticketmasterista tai Ravintola Pepestä kauppakeskus Metropolista.

Business Joensuun lehdistötilaisuus

Kuljetus Kettusen kuvakooste