SiiPe saapuu Kerubi Stadionille – "Iskukykyinen joukkue on tiistaina meillä vieraana"

Runkosarjan toisessa ottelussa Joensuun Mailan vastustajaksi saapuu Siilinjärven Pesis.

Joensuun Maila avasi kauden 2020 niukalla kotitappiolla Imatran Pallo-Veikoille, kun imatralaiset hakivat Kerubi Stadionilta voiton kotiutuslyöntikilpailun jälkeen numeroin 1-2 (0-1, 2-1, 0-0, 1-2).

–Kotiavauksesta olemme päässeet jo hyvin yli, ei siinä mitään. Olemme harjoitelleet ja valmistautuneet hyvin tuleviin koitoksiin, linjasi Simo Vainikainen.

Tiistai-illan vastustaja on Vainikaiselle tuttu, sillä mies pelasi kaksi edellistä kautta Siilinjärven Pesiksen paidassa. Kaudella 2018 mies oli nostamassa SiiPeä Superpesikseen ja kaudella 2019 loistavat otteet poikivat paikan Itä-Länsi arvo-ottelussa ja valinnan Superpesiksen vuoden tulokkaaksi.

–Aika hyvin kyllä jokaisen jätkän tunnen sieltä. Sinänsä sieltä ei pitäisi mitään yllättävää olla luvassa. Ovathan he toki treenanneet talven ilman meikäläistä, joten voihan siellä jotain uuttakin olla matkaan tarttunut.

Siilinjärveläiset kokivat avauskierroksella niukan 0-1 (2-2, 1-2) -kotitappion Pattijoen Urheilijoille, mutta lauantain kierroksella Kempeleen vierasreissulta joukkue naarasi kaksi sarjapistettä matkaansa 1-2 (14-5, 3-6, 2-4) -voiton myötä.

–Hyvin he ovat alkukauden aloittaneet, joten iskukykyinen joukkue on tiistaina meillä vieraana.

Joensuun Mailalle kauden ensimmäisessä kamppailussa ongelmakohdaksi muodostui haasteet kotiutustilanteissa.

–Meidän täytyy lähteä hakemaan kolmea sarjapistettä omalla peruspelillä. Tilannemäärät täytyy saada hyväksi ja malttia tekemiseen. Jos ei heti ensimmäiset kentälle menot ja kotiutukset onnistu, niin täytyy vain malttaa ja tehdä hyvää duunia sen aukeamisen eteen.

Kotiavaus houkutteli Kerubi Stadionille 1736-päisen kotiyleisön. Sääennusteet lupailevat jälleen mainiota pesäpallokeliä tiistaille, joten odotettavissa on hieno pesäpallo-ottelu olosuhteidenkin puitteissa.

–Ei muuta kuin kaikki vaan katsomoon samalla tavalla, kuin sarja-avauksessa. Vaikka niin nimivahva joukkue ei tiistaina olekaan vastassa, niin kotiyleisön tukea aina tarvitaan, päätti Vainikainen.