Mikko Korhonen Joensuun Mailan pelinjohtajaksi kaksivuotisella sopimuksella
Sotkamosta lähtöisin oleva Mikko Korhonen, 36, on pesäpalloväelle tuttu mies Sotkamon Jymyn organisaatiosta. Mies on voittanut Jymyn paidassa pelaajaurallaan kahdeksan SM-kultaa ja luotsannut Jymyn pelinjohtajana kahteen mestaruuteen vuosina 2014 ja 2015. Korhonen valittiin vuoden pelinjohtajaksi myös samaisina vuosina. Myös Jymyn A-Pojat ovat päässeet juhlimaan mestaruutta Korhosen valmennuksen alaisuudessa.
Siviilityönsä puolesta pyörittää Kajaanissa kuntosalia ja valmentaa aktiivisesti urheilijoita ja kuntoilijoita. Viimeisimpänä mies on ollut valmentamassa Kajaanin Hokin jääkiekkojoukkueessa fysiikkavalmentajana.
–Kyllä minä olen innostunut uudesta pestistä, sillä suhtaudun oman valmennustaidon - ja osaamisen kehittämiseen hyvin intohimoisesti. Haluan mennä eteenpäin ja näen tämän valmennuspestin sellaisena, että tässä mennään monella tavalla kohti uutta, kommentoi Korhonen syksyllä alkavaa pestiään.
–Minun silmissäni se oli yksi ratkaiseva ja määrittävä tekijä, että Joensuun Maila on viimeisien vuosien aikana näyttänyt monissa asioissa olevansa edelläkävijä. JoMassa on toimiston ja valmennuksen puolella tehty hienoja asioita. Näen, että joukkue on hyvin valmennettu ja ”jomalainen” identiteetti näkyy vahvasti ulos päin.
Joensuuhun uuteen kaksivuotiseen valmennuspestiin mies suuntaa hyvillä mielin.
–Olosuhteet ovat Joensuussa kunnossa ja se on myös yksi tekijä, jonka takia tästä valmennuskuviosta innostuin. JoMa näyttää hyvin hoidetulta seuralta ja pesäpallolla on hyvä asema kaupungissa. Haluan korostaa, että kyseessä on yksi lajin suunnannäyttäjistä tällä hetkellä, jatkoi Korhonen.
Valmentajana Korhonen on tunnettu hyvänä ihmisjohtajana ja pelinjohdollisesti miehenä, joka haluaa nähdä pelilliset asiat taktiikan osalta lajin aallonharjalta.
–Kaiken täytyy perustua oman persoonan kautta tekemiseen. Uskon, että ammattimainen valmentaminen jatkuu edelleen. Valmentaminen on iso osa omaa identiteettiä ja sen ole huomannut, että se on se oma juttuni.
– Oma valmennus- ja johtamistyylini on hyvin ihmisläheinen. Onhan tämä totta kai itselleni samalla hyppy uuteen ja tuntemattomaan, mutta kunhan tässä kauden jälkeen pääsee hommiin ja tutustumaan paremmin puitteisiin, sekä pelaajiin, niin varmasti oma ammattitaito tulee välittymään kaikessa tekemisessä. Sen ainakin pystyn lupaamaan tässä kohtaa, päätti Korhonen.
Nykyinen pelinjohtaja Juhani Lehtimäki ilmoitti heinäkuun alussa päättävänsä pelinjohtotehtävät tähän kauteen.
–Saatuamme tiedon Lehtimäen muuttuvista työkuvioista, aloitimme heti uuden pelinjohtajan kartoittamisen. JoMa on ollut tunnettu hyvistä valmentajista, joten tähän rooliin ei kuka tahansa sovi, kommentoi Super-JoMa Oy:n toimitusjohtaja Jonne Kemppainen.
–Mikolla on kovat meriitit Superpesiksestä. Heti ensimmäisten keskustelujen jälkeen olimme varmoja, että Mikko on oikea mies tähän pestiin. On hienoa, kun pääsimme sopimukseen ja saamme Mikon tasoisen osaajan Joensuun Mailaan, jatkoi Kemppainen.
Tulevista pelaajasopimuksista ja muusta valmennusryhmästä seura tiedottaa myöhemmin.
–Haluamme tiedottaa tämän sopimuksen jo tässä vaiheessa, ettei suurempia huhuja ja spekulointeja tulevasta pelinjohtajasta kerkeä syntymään. Näin pystymme täysin keskittymään menneillä olevaan kauteen ja tuleviin Playoff-otteluihin. Pelaajasopimuksista tulemme tiedottamaan myöhemmin. Joukkue valmennuksineen tulee myös ensi vuonna taistelemaan sarjataulukon kärkisijoista, päätti Kemppainen.