JoMa on jälleen Suomen mestari!
Neljäs finaali 3900 katsojan edessä ratkesi supervuorossa ”Allu” Rautiaisen läpilyöntiin jaksoin 2–1 (0–2, 7–4, 3–1).
Joensuun Maila jatkaa miesten Superpesiksen vallankahvassa, kun joukkue kaatoi Sotkamon Jymyn finaalisarjassa voitoin 3–1.
Ratkaisevaksi muodostunut neljäs finaali täpötäydellä Kerubi Stadionilla oli varsin kaksivaiheinen. Jymy vei avausjakson kolmannen tasoittavalla syntyneillä juoksuilla, joista vastasivat Roope ja Topi Korhonen. Isäntien ongelmaksi avausjaksolla muodostui kotiutuslyöntien onnistuminen, sillä viidestä yrityksestä tuloksena oli nolla juoksua.
Avausjakson tappio, eikä edes se, että Jymy teki heti tauon jälkeen kaksi juoksua Niko Korhosen ja Jere Vikströmin lyömänä ei saanut joensuulaisten peliä mitenkään raiteiltaan. Ketsuppipullosta irtosi tulppa heti tasoittavalla sisävuorolla kolmikon Juha Puhtimäki, Juha Niemi ja Aleksi Rautiainen toimesta.
Puhtimäki ja Rautiainen kasvattivat johtoa toisessa vuorossa ja 6–2-lukemat toi Konsta Kettunen vieraiden harhaheitolla. Jymy kavensi vielä jokerikaksikkonsa voimin 6–4:ään, mutta Mikko Kemppainen sinetöi jaksolukemat kotiuttamalla etenijäjokeri Samuel Tirkkosen kolmannen tasoittavalla.
Jälleen hyvin toiminut ulkopeli piti vieraat nollilla neljännessä vuorossa ja ratkaisu siirtyi supervuoroon.
Sisällä aloittanut JoMa ei saanut kärkeä kulkemaan ja taululla oli nopeasti kaksi ristiä. Kaksikko Kettunen–Kemppainen täytti etupesät ja lyömään astellut Rautiainen pamautti pallon kakkosrajasta yliopistolle kunnarin ja kahden tavallisen juoksun arvoisesti.
-Edellinen lyönti meni metsikköön ja pelinjohtaja alkoi huutelemaan jotain, enkä ensin kuullut kunnolla. Sitten kuulin, että raja ja löin siihen. Aika hyvin sattui keppiin ja oli aika hieno fiilis kiertää kenttä, meinasi jopa itku tirahtaa silmään, ”Allu” kommentoi ratkaisuaan.
Tasoittavallaan Jymy onnistui vain Roope Korhosen toimesta ja ykkösvahti Iiro Kuosa pääsi niittaamaan ratkaisevan kolmannen palon taululle ja käynnistämään mestaruusjuhlat Kerubilla.
Pelinjohtaja Juhani Lehtimäki kommentoi joukkuettaan ja ottelun kääntymistä itselle.
-Kaveriporukka, joka oli täynnä insinöörejä ja sulautui yhteen. Käsiteltiin asioita koko ajan täydellisesti ja olimme mielestäni myös ehkä fiksuiten pelaava ryhmä.
-Alku oli hyvä, muttei saatu vaan juoksuja. Onnistuneet lyönnit tämän käänsivät, pitää vaan osua palloon, Lehtimäki tuumasi.