JoMa kukisti KaMan – "Hyvän fiiliksen peli"

Joensuun Mailan voittoputki miesten Superpesiksessä venyi jo 19 ottelun mittaiseksi, kun Kankaanpään Maila kaatui vieraskentällä numeroin 0-2 (1-8, 1-2).

Joensuun Maila suuntasi varhain torstaiaamuna kohti Kankaanpäätä ja runkosarjan kolmanneksi viimeistä kamppailua. Pitkä päivä ei kuitenkaan joukkueen suorituksessa näkynyt illan kamppailussa.

–Monessa mielessä hyvä esitys ja kaikkinensa päivä olisi voinut olla haastava, kun 7.00 lähdimme aamulla liikenteeseen. Yksi kantava teema ja joukkueen arvo on ammattimaisuus. Emme mene sellaisten asioiden taakse, että joudumme lähtemään aamulla aikaiseen. Se antoi pohjan hyvälle matsille, kommentoi JoMan pelin johtaja Mikko Korhonen.

Joensuulaiset saivatkin otteluun haluamansa startin, kun heti ensimmäisessä vuoroparissa joukkue onnistui kahteen kertaan Aleksi Rautiaisen ja Lauri Kivisen onnistumisilla.

JoMa onnistui myös ulkopelissään mallikkaasti, eikä Kankaanpään Mailalle kirjattu avausjaksolla kuin kaksi kolmostilannetta, joista toisesta kotijoukkueen Petteri Kortelainen onnistui lyömään kavennusjuoksun.

Ottelun kolmannessa vuoroparissa Topi Hurskainen kuritti kotijoukkueen ulkokenttää iskemällä pallon takaa keskeltä kauas maisemiin 1+2 arvoisesti.

–Ottelu oli hyvän fiiliksen peli. Pelasin vanhalla kotikentällä Kiteellä tiistaina kauden huonointa peliä, eikä siellä onnistunut mikään mailan varressa. Mukava, kun tänään onnistui, kommentoi Hurskainen ottelun päätyttyä.

JoMa jyräsi avausjaksolla lopulta selkeään 1-8-voittoon.

Toisella jaksolla tasaisempaa

Ottelun toisella jaksolla joensuulaisten sisäpeli rauhoittui, eikä juoksuilla herkuteltu ensimmäisen jakson tapaan. Kankaanpää siirtyi 1-0-johtoon kun polttoheitto karkasi kakkospesän ohitse ja kotiin juoksi kotijoukkueen Teemu Utunen.

Joensuulaisten juoksuhanat rävähtivät auki kolmannessa vuoroparissa, jossa Rautiainen sivalsi pallon kakkosrajasta läpi kahden juoksun arvoisesti.

–Tälle päivällä rukkasimme lyöntijärjestystämme. Laitoimme kovia lyöjämiehiä jokeriosastolle ja heidän kauttaan pyöritimme peliä. Tavoite oli jakaa juoksukuormaa tasaiseksi ja saada Rautiainen, Kivinen, sekä Litmanen jokaisessa vuorossa lyömään, valotti pelinjohtaja Korhonen.

Lisäjuoksuja ei jakson lopussa enää nähty ja Joensuun Maila nappasi täyden pistepotin mukaansa pitkälle kotimatkalle.

–Tavoitteena oli myös saada laajalle joukolle yhdeksikössä tilanteita ja pelisuorituksia. Sen kautta sisäpeli sitten pysyi virkeänä ja hapekkaana. Pääsimme monesta kohdasta pelaamaan ja siitä jäi kaikkinensa hyvä maku tästä päivästä. Hyvällä fiiliksellä kohti Joensuuta, päätti Korhonen.

Joensuun Maila pelaa seuraavan ottelunsa sunnuntaina Kerubi Stadionilla klo 16.00 alkaen. Tuolloin vastaan asettuu Tuomas Jussilan ja Sami Partasen tähdittämä Imatran Pallo-Veikot. Ottelu on JomaVastuu-hyväntekeväisyyskamppailu. Lue lisää ottelusta täältä ja hanki lippusi ennakkoon tästä linkistä!