JoMa avaa kauden JymyJusseja vastaan aurinkorannikolla
Superpesiskausi käynnistyy Joensuun Mailan osalta sunnuntaina upeissa olosuhteissa Fuengirolassa.
Joensuun Maila on harjoitellut Espanjan auringon alla keskiviikosta alkaen ja lajiharjoituksia on saatu alle hyvä määrä. Ottelun kotijoukkueena toimiva Seinäjoen JymyJussit saapui Fuengirolaan päivää JoMaa aiemmin.
-Oikein kivasti on leirin alkupuolisko mennyt ja olemme saaneet monta hyvää treeniä. Keli on alkanut suosimaan ja sään pitäisi olla erinomainen myös pelipäivänä. Odottavaisin mielin kauden alkua odotellaan, kommentoi Tuomas Jussila.
Joukkueet kohtasivat kaudella 2018 edellisen kerran puolivälieräsarjassa, josta JoMa eteni jatkoon – ja aina mestaruuteen saakka – voitoin 3-0. Seinäjoella oltiin kauden päätyttyä aktiivisia siirtomarkkinoilla ja joukkueen vahvuuteen liittyivät Henri Puputti ja Mikko Haukkala siirtyivät Vimpelin Vedosta JymyJusseihin.
-Vahvistunut porukka, jolla on hyvät pohjat jo aiemmilta vuosilta. Siellä on iskukykyinen nippu ja varmasti JymyJussit on yksi meidän päävastustaja ensi kesänä. Tämä on meille todella hyvä mittari tässä kohtaa.
Jussila jatkaa JoMan kapteenina
Fuengirolassa vietetyn viikon alkupuolen ohjelmaan joukkueella kuului myös kapteenin äänestäminen, jonka joukkue suoritti keskenään perjantai-iltana harjoitusten päätyttyä. Joukkue valitsi kapteenikseen Tuomas Jussilan, joka on toiminut joensuulaisten kipparina myös kahdella edellisellä kaudella.
-Kiitollinen olen siitä, että joukkue suo tuollaisen kunnian minulle. Ilmeisesti olen onnistunut roolissani jo kahdella edellisellä kaudella, kun kerran jatkoa tälle pestille sain. Nöyrästi otan roolin vastaan ja pyrin olemaan luottamuksen arvoinen.
Fuengirolassa sää suosii kolmatta kertaa järjestettävää Fugepesis-tapahtumaa. Kentän pinnoite eroaa luonnollisesti Suomen hiekkatekonurmista, joka tuo oman haasteensa otteluun.
-Kenttä on ihan hyvä, vaikka siinä hieman pallo kuoleutuu maahan osuessaan. Sen vuoksi joutuu hieman lyöntiratkaisuja miettimään enemmän ja varmasti kotiutustilanteissa pitää pelata enemmän ilman kautta.
Seinäjoen JymyJussit – Joensuun Maila 28.4. klo 14.00 (klo. 15.00 Suomen aikaa) @ Campo Elola, Fuengirola
Ottelu on katsottavissa Ruutu Urheilun kautta.